Prinssille tyyny

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Sinulla oli asiaa, oi ihminen?

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoirilla on kaksi tyynyä joita Aslan kuljettaa jatkuvasti mukanaan sohville tai mihin se nyt kulloinkin haluaa päänsä kallistaa (mm. tuulikaappiin). Päivittäin tehdään näköhaivantoja tyyny suussaan juoksevasta koirasta jolla on kiire nokosille. On juostava, ettei uni vaan karkaa.

Kyseiset tyynyt ovat sisustuselementtinä totaalisen yhteensopimattomia minkään kanssa, mutta Aslanille hyvin, hyvin tärkeitä. Ne hampaissa hypätään sohvalle, asetellaan sopivaan paikkaan ja sitten kiepsahdetaan kyljelleen, pää pieluksen päällä. Missään nimessä tyynyn kanssa ei sovi nukkua kiepillä eli donitsina eikä sen kanssa voi ilmeisesti myöskään nukkua selällään, vaan ainoastaan kylkiasennossa. Siinä on jotakin niin käsittämättömän hellyttävää kun pienempi vesseli tuusaa päänalustensa kanssa tomerana; erityisesti silloin kun tulee kotiin ja huomaa, että koirien kankaiseen kevythäkkiin eli mökkiin on viety yksi kappale tyynyjä ja uusin autolehti tai "Sköna Hem" joita on käsitelty hellävaroin eikä purtu tai revitty yhtään. Siellä se on kaiketi maannut tyynyllään ja lueskellut lehtiään. 

Juniori on hakenut taas tyynyn itselleen ja nukahtanut syvään uneen. Mäyräkoiramiehen maskuliinisuus ei kärsi vaikka toisessa tyynyssä onkin hempeä Nasu perhosen kanssa ja toinen on iso, punainen sydäntyyny.

Aslanin näkövinkkelistä katsoen Alphonse ei ole tajunnut tyynyjen perimmäistä olemusta: niiden päällä kuuluu pitää vain päätä ja maata kyljellään.

Ja jos uni onkin vahingossa tullut ennen kuin on ehtinyt hakea pieluksensa, on ainakin nukuttava käsinojan päällä. Alphonse ei taaskaan osannut.

Teräsmiehen kryptoniitti, eli vain yksi asia lannistaa Aslanin...

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Vesi, tuo elämän eliksiiri, pitää meidät liikkeessä koirapuistossakin. Miesihminen on avannut baarin ja Aslan odottaa vuoroaan kun juon ensin itse.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Kuten kaikilla supervoimia omaavilla on akilleen kantapäänsä - joka saattaa koitua heidän kohtalokseen, jos eivät osaa pitää varaansa - on Aslanilla myös heikkoutensa: aurinko. Sen elämä uhkaa mennä kuumina päivinä tyystin pilalle auringon takia, joka porottaessaan saa reippaan mäyräkoirapojan piiputtamaan jo aamulenkillä. Lenkkikunnossa ei ole juniorilla mitään vikaa, siitä asti kun Aslan saattoi ruveta lenkkeilemään kuten Alphonse, on menty pitkät pätkät kilometrejä; Suomi päästä päähän kaksi kertaa sitten viime elokuun, joten stamina on enemmän kuin kohdillaan. Kunhan ei olisi kuuma. 

Kannan jo aamulenkillä repussani koirien vesipulloa ja pidämme säännöllisiä juomataukoja (Alphonse ei yleensä juo lenkillä) sekä kastelen Aslanin niskaa ja kaulaa vedellä, että se taas jaksaa ravata. Prioriteeteista kertoo se, ettei pieneen reppuun oikein kätevästi mahdu juomapulloa itselleni, joten valinta osuu aina mäyräkoiriin kun nesteytystä tarvitaan.

Neljän kilometrin hölkkäosuuden jälkeen poikkeamme polulle joka mukailee järven rantaa. Siellä puhaltaa aina viileä tuuli; tämä on Aslanin lempireitti ja se juoksee innokkaasti eteenpäin, tuskin edes malttaen jäädä nuuskimaan mitään. Loput kolme kilometriä menevätkin enemmän, vähemmän fiilistellen ja mäyräkoirat saavat aika pitkälle valita etenemisvauhdin. Alphonse kuvittelee tosin aina olevansa kevätretkellä ja sitä pitää hoputtaa eteenpäin, koska sillä on tapana jäädä haistelemaan kukkia ja ihastelemaan aamua. Meillä taas Aslanin kanssa alkaa jo olla tässä vaiheessa nälkä, emmekä halua turhaan viivytellä. 

Pyrin valitsemaan lenkkireitit siten, että asfalttiosuuksia tulisi mahdollisimman vähän, koska se on lempeämpää meidän kaikkien jaloille. Suosimme kuntoreittejä, pikkupolkuja ja pururatoja. Aamulla juoksemme puiden varjossa ja iltapäivällä etsimme viileimmät ja varjoisimmat polut. 

Pihalla voi auringossa olla hetken, sitten on jo haettava varjopaikka. Kätevästi mäyräkoirilla tulee samalla vahdittua tienoota, udeltua naapureitten kuulumiset ja hoidettua järjestyksenpidolliset toimet. 

Koulutushaastetta kerrakseen

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olemme häkissä unilla ja joku häikäisee salamalla samanaikaisesti. Joskus on tosi raskasta ja kuluttavaa olla blogikoira.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mäyräkoirien kouluttaminen on välillä kuin yrittäisi saada puunrunkoa vedettyä silmäneulan läpi. Hetkittäin tuntuu, että se on maailman hankalin asia ja oma henkilökohtainen kasvu ihmisenä riippuu siitä, saako kaksi maailmankaikkeuden itsepäisintä olentoa toimimaan niin ettei tarvitsisi aina hävetä silmiään päästään. 

Opit ja komennot ovat mäyräkoirille sijoitettuna jo selkärankaan, niin monta toistoa on asioista käyty ja tyhmiä ne eivät ole. Tosin tässähän on se ongelman ydinkin: oveluus ja älykkyys. Mäyräkoirat kyseenalaistavat. Ne ajattelevat ja toimivat - ihmisnäkökulmasta - toisinaan hieman liian itsenäisesti. Vähemmän oma-aloitteisuutta ja enemmän jonkinasteista kuuliaisuutta olisi toimiva konsepti. Erityisesti toivoisin vähemmän vilunkia ja salakähmäistä toimintaa silloin kun ihmissilmä ei rekisteröi asiaa. (Vasta äsken Aslan teurasti kaksi avaamatonta oluttölkkiä eteisen lattialle ja yritti peitellä tekoaan vetämällä kaljalammikon päälle koirien pehmusteen...hetken tuoksui kuin festariteltassa konsanaan.)

Alphonsella on huvittava tapa katsella ihmistä päästä jalkoihin hyvin arvioivasti. Tämä on herättänyt lukuisia kertoja hilpeyttä muissakin ihmisissä, mutta siinä vaiheessa kun se saa käskyn toimia ja sen naamalla tulee se sama tietty ilme, se vetäytyy vähän taaksepäin ja katselee tarkasti ihmistä silmiin, sitten hitaasti laskee katseensa alas jalkoihin ja taas takaisin silmiin, sitä vaan tietää, että jos ei ole tarkkana, peli on menetetty. Sen kiinnostus on ohutta ja haurasta. Se arvioi ja punnitsee, suhteuttaa komennon siitä saatavaan hyötyyn, hylkää tai hyväksyy. 

Alphonse ei koskaan ole ollut niin kiinnostunut leluista, että sitä huvittaisi suorittaa tehtäviä sen varjolla, että sitä odottaa palkinto leikityksen muodossa. Se voi mielestään leikkiä koska vaan omatoimisestikin, eikä siihen tarvita ihmistä tai ihmisen tuomia uusia leluja. Ruokapalkinto on kiva, muttei niin kiva, että sillä voisi sumuttaa. Alphonse ei ole ostettavissa herkuilla. Se tekee, jos sitä huvittaa, ei siksi, että ihminen haluaisi sen tekevän.

Ulkona on herkkuhämäystä yritetty käyttää ohitustilanteissa. Aslaniin tämä toisinaan uppoaakin, pohjaton vatsa auttaa kummasti asiassa. Alphonseen ei. Se kokee tärkeämmäksi karjua asiansa vastaantuleville uroksille kuin keskittyä istumaan ja katsomaan ihmistä silmiin, herkkupalan toivossa. Ohitustilanteissa Alphonsen liskonaivot lyövät lukkoon ja se kaivaa globaalista kollektiivimuististaan tulokulmaa reviiriä loukkaavien urosten suhteen. Harvassa ovat ne kerrat kun se jättänyt solvaamatta ohikulkevaa vierasta urosta. Omille kavereilleen se on luonnollisesti ylen ystävällinen. Joskus toivoisi että sen on/off-kytkimessä olisi himpun verran enemmän säätövaraa. Vaan eipä ole. Tai ehkä siinä on, nimittäin mäyräkoiravara, joka on niin minimaalinen, että sitä pitäisi tutkia mikroskoopilla.

Alphonse on hyvin itsepäinen ja kekseliäs. Tämä on joskus haastava yhdistelmä, jonka ilmenemismuodot ovat valitettavan moninaiset...  

Mäyräkoirat ovat tuhansien ilmeiden koiria. Erityisen hyvin ne osaavat ilmaista tympääntymistä venyttämällä naamansa. (Kuvanottohetkellä kärsivä mäyräkoira etualalla on joutunut odottamaan uloslähtöä kokonaiset kaksi minuuttia. Kaksi minuuttia. Sehän on selkeästi koiran vuosissa iäisyyden verran. Ainakin.)

Rovaniemi KV 2013

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olen kehittänyt tradition: näyttelyitä edeltävänä yönä en anna naisihmiseni nukkua, pysyypä sitten enemmän varpaillaan varsinaisessa koitoksessa. Hän on tosin päättänyt, että tämä perinne katkeaakin sitten ihan tasan tähän viimeisimpään kertaa. Noh, katsellaan. 

ps. Aina kun Aslan oli käynyt kehässä pyörähtämässä ja tuli takaisin häkkiin, ojensin sitä, ihan vain varmuuden vuoksi ja varastoon, ettei pääse menestys kihahtamaan hattuun. Pysyy tämä marssijärjestys kunnossa ja herranpelko Aslanin mielessä.

Olen pöydällä. Minua käpälöidään.

Hetkinen...onko tämä nyt taas aivan välttämätöntä?

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Tiedättehän mitä yleensä tapahtuu niille, jotka lähtevät soitellen sotaa? Niille käy juurikin näin, etteivät asiat mene aivan suunnitellusti. Rovaniemen kansainvälisiin näyttelyihin lähdettiin hakemaan Alphonselle pystiä ja pytinkiä, että tästä nyt sitten räväkästi kesän tulossaldo auki, kohti seuraavaa SERT'iä ja niin edelleen. Ei tullut ruusuketta, tuli EH, eikä asiaa Paras Uros-kehään. Ja minä kun olin aika varma, että nyt...ja tällä kertaa...ja tästä on hyvä aloittaa kesän näyttelyt, mutta sujuvasti takavasemmalta esiin noussut musta hevonen korjasi potin ja putsasi pöydän: Aslan. Se oli aika odottamatonta ja juuri niin mahtavaa, kun sitä ei ollut edes osannut ennakoida! 

"Sulla on upea koira!" Tuomari kannusti kun Aslan oli ollut pöydällä. On se. Ne ovat molemmat.

Aslanin arvostelu, tuomarina Annukka Paloheimo:

"Melko kookas. Järeä luusto. Hyvä purenta. Hyvä eturinta. Melko lyhyt rintalasta. Vahva, hyvä lantio. Hyvät takakulmaukset. Hyvä karva. Hyvä liikerata. Hyvä ylälinja. Saa tiivistyä edestä."

NUO ERI, NUK1, SA, PU1, ROP, SERT, CACIB, RYP4

Alphonsen arvostelu, tuomarina Annukka Paloheimo:

"Hyvä koko. Hyvin kaunis pään profiili. Hyvä purenta. Hyvä eturinta. Olkavarsi saisi ollla pidempi ja viistompi. Hyvä luusto. Hieman litteä rintakehä. Pitkä lapa. Tiiviit käpälät. Etuliike saisi olla pidempää ja tehokkaampaa."

AVO EH, AVK2

Venni, Alphonse, Aslan ja Tuhnu.

Asettelen Aslania seisontaan.

Alphonsen takapotku on ollut liikkeessä aika lyhyt, sitä ollaan lenkeillä treenattu.  Aslan taas paahtaa pitkällä askeleella, ei ehkä niin energiatehokkaasti kuin Alphonse, joka osaa säästellä voimiaan paremmin, mutta Aslan liikkuu kyllä tosi hyvin, aivan kuin kiskolla etenisi. Kumpikaan koira ei tosin erityisen hyvin ravannut sunnuntain näyttelyissä; hiekkapohjalla on aivan liikaa ihania hajuja nuorille, viriileille uroksille, joten mäyräkoirakaksikko yritti edetä välillä kuonot maassa. Vauhtia piti olla melkoisesti, että pää pysyi pystyssä. 

Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvin meni; Alphonselle oltaisiin toivottu tietenkin parempaa tulosta, mutta Aslanin ROP oli kyllä äärimmäisen hieno juttu! VSP oli sukulaistyttö Kaira (Taxmania Excellent) ja Ruuti (FI MVA SE MVA Tulisalon Rudolf ), Kairan isä, oli ROP-VET.

Alphonse.

Aslan.

Poikien kotikennel Salamantelin oli ROP; kasvattajaryhmässä edustivat Venni (Salamantelin Elovena Express), Alphonse, Aslan ja Tuhnu (Salamantelin Desperado). 

Venni, Alphonsen sisko, nappasi vara-SERT'in ja vara-CACIBIN.

Vaihtelevasta säästä (välillä kaatosade, välillä ukkosta enteilevä hiostava ilma ja sitten taas tuuli, joka nosti teltan katoksen keppeineen ilmaan) huolimatta: hyvä reissu, kivaa oli, kuten aina. Tuttuja ihmisiä ja koiria on mukava nähdä.

Aslan odottelemassa vuoroaan. 

Täällä taas, edelleen ja vieläkin!

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Hiljaisuutemme on ihmisen syytä. Täysin. Tapahtumia raportoitavaksi blogiin hän saa päivittäin, mutta jotenkin ne vain eivät ole materialisoituneet luettavaksi asti. 

Meille kuuluu hyvää. Minä yritän säilyttää perusarvokkuuteni tilanteessa kuin tilanteessa (mikä Aslanin kanssa eläessä on melkoisen hankalaa...) ja Aslan taas puolestaan...noh, Aslan on Aslan. Se on tehdasasetuksiltaan kokopäivätoiminen hössöttäjä jolla on aina menossa hyvä päivä. Se aloittaa kaikki aamunsa piehtaroimalla villisti selällään ihmiset nähtyään ja hymyilemällä samalla koko suunsa leveydeltä. Kukaan ei ole ehkä hennonnut kertoa sille, että sen hymy näyttää merkittävästi samalta kuin irvistys. Me annamme sen pitää illuusionsa. Minä olen maltillisempi; räjähdän riemusta, sisäisesti.

Seuraan tilanteiden kehittymistä aitiopaikalta.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Pahoittelut vaikenemisestamme. Aika on hulahtanut ohi ihan käsittämätöntä vauhtia ja olemme jääneet selkeästi sen jalkoihin postaustemme kanssa. Talvi on vaihtunut kesäksi, näyttelykausi ja lomailu on alkamassa. 

Liikunnallinen syksy, talvi ja kevät on takana, eikä ole mitään syytä muuttaakaan asioiden vallitsevaa tilaa; timmissä tikissä olevaa mäyräkoirakaksikkoa ei lenkeillä väsytetä, eivätkä hyttysetkään ole toistaiseksi onnistuneet lannistamaan meitä, vaikka meillä onkin einestetty juostessamme aamulenkeillä niiden juhlakattauksina. 

Ainut närästyksen aihe aamulenkeillä, joka ihmisen saa aamulla huokaisemaan tympääntyneenä, on kuntopolulla edessä juoksevan rusakon peräpeili. Sehän tietää vain ja ainoastaan sitä, että saadessaan pitkäkorvasta ilmavainun Aslan päästää karmean taisteluhuudon, ottaa vauhtia ja syöksyy perään, Alphonse kannoillaan. Alphonse ajaa äänettömästi, mutta Aslanin ajohaukku (joka ei edes oikeasti ole niinkään 'haukku' vaan suoraviivainen karjunta) ei ole tästä maailmasta ja varmasti herättää koko lähitienoon. Ihminen iskee flexit lukkoon, tarkistaa etteivät lenkkareiden nauhat ole löysällä ja sitten mennään - halusi tai ei. Aamu alkaa monesti hieman turhankin vauhdikkaasti, mutta pupujussia ei ole saatu vielä kiinni, onneksi. Huomenaamulla se todennäköisesti odottaa meitä taas pusikossa. Alan olla varma, että se on hajulla aikataulustamme ja haluaa pelata venäläistä rulettia mäyräkoirien kanssa.

Harkitsen korvatulppia itselleni ja Alphonselle sen varalta kun Aslan taas haistaa jänöjussin.

Rakas, rakkaampi, mäyräkoira.