tiistai 17. tammikuuta 2012

Aslanin uhmaikä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Lenkeillä minä pidän Aslania aina silmällä, vähintään sivusilmällä. Ja silloin kun en pidä, kärsin siitä itse, koska se puolestaan pitää siitä, että saa yllättää minut. Valitettavasti sen käsitys yllätyksistä ei todellakaan ole sama kuin minun. Mielestäni yllätyksiä ovat aina ne positiiviset yllätykset: kun ihmiset tulevat kotiin ja heillä on eläinruokakaupan pussi täynnä erilaisia jauhelihoja ja lihaisia rustoluita tai minulle sanotaan, että "mennään autoon" tai ihminen kysyy, että haluaisinko tehdä temppuja. Nämä ovat yllätyksiä. Aslanilla on eri käsitys asiasta. Sen mielestä on ratkiriemukas yllätys aloittaa painimatsi juuri silloin kun itse en ole pätkääkään sillä tuulella.

Minun täytyy myös lenkeillä seurata minne se merkkailee, koska on äärimmäisen olennaista, että teen omat merkkini siihen päälle. Joudun kauempaakin tulemaan takaisinpäin tarkistamaan, että mihin kohtaan se pieni kottarainen lurutteli.

Ihmisellä on selkeä motto lenkeillemme: mäyräkoirien kanssa ei neuvotella. Tämä pätee niin Aslaniin kuin (valitettavasti) itseenikin ja siinä vaiheessa kun Aslan haluaisi ehdottomasti tervehtiä kaikki mahdolliset ohikulkijat ja pistää neliraajajarrutuksen päälle jäädessään odottamaan takaatulevia, ihminen tyynesti vetää sitä lunta pitkin mukanaan niin kauan kunnes pentu ottaa jalat taas alleen. Onpa hän myös todennut ihmisille toivovansa etteivät nämä tulisi rapsuttelemaan jumittavaa pentua, koska ei halua että huonosta käytöksestä palkitaan.

Tämähän on hieman veteenpiirretty raja, koska Aslanin on tärkeää oppia mutkatonta suhtautumista tuntemattomiinkin ihmisiin, mutta sille löytyy kyllä oma paikkansa ja aikansa. Ja se ei ole silloin kun pentu laskee peräpäänsä alas ja jää innokkaan itsepintaisesti odottamaan, että saisi käydä tervehtimässä ulkoilijoita. Enkä minäkään jaksa niitä jumitteluja kun maailma on täynnä merkkauspaikkoja, nuuskittavaa ja joka puolella on ihanasti lunta jossa edetä. (Sujuvasti unohdan omat jarrutteluni viime talvena. Menneistä ei ole mielestäni tarpeen puhua.)


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Esipuberteetti tai sitten vain puhdas myöhäisuhmaikä on iskenyt Aslaniin. Sen mielialavaihtelut menevät ääripäästä toiseen silmänräpäyksen sisällä. Yhdessä hetkessä se on pieni enkeli ja jo seuraavassa pikkuinen riiviö jolla on vauhtia ja kierroksia niin ettei silmä pysy tapahtumissa mukana.

Tämä on kuluttavaa aikaa pennulle itselleen, Alphonsesta puhumattakaan, joka ottaa eniten vastaan tunnemyrskyjä ja itsenäisyyspyrkimyksiä. Itselleen ominaisesti se kestää stoalaisella sinnikkyydellä pennun selkäänkiipeämisyritykset, pureskelut ja rähinän aloittamiset. Hieno ja kärsivällinen koira se on, ehkä paras kasvattaja ja kouluttaja mitä Aslanille saattaa kuvitella.

Jos Alphonse kuulee Aslanin haukkuvan ulkona, se tulee ovelle vastaan ja nuuskii pennun päästä jalkoihin varmistuakseen, ettei se ole vain vaurioitunut mitenkään ollessaan ihmisen kanssa kahden kun se itse ei ole päässyt pentua suojelemaan. Joskus se työntyy oven aukaisuilla etuterassille räyhäämään uhalle jonka Aslan on kokenut, ihan vain varmistaakseen ettei se pulkka/potkukelkka/stiga/yms. sieltä kinoksesta pääse hyökkäämään pennun päälle tai jokin muu yhtä vaarallinen vain tule ja vahingoita sen pientä kaveria.

Ihminen tuleekin sitten kaukana kakkosena, koska ihminen ei katsele sormiensa läpi niin paljoa eikä myöskään näytä omaavan samaa pitkämielisyyttä kuin vanhempi mäyräkoira. Siinä missä Alphonse napauttaa tyynesti etutassullaan Aslania kauemmaksi ihminen kokeilee äänivallin rajoja kilahtaessaan aamutuimaan "Riittää!" Mestari itse opettaa oppipoikaansa hienovaraisemmin; se näyttää tietävän milloin kiristää otetta ja milloin höllätä sitä. Laumadynamiikka ja koiran omat vaistot tekevät asioista ihmisellekin helpompaa.

ps. onneksi Aslanin kaikki hampaat ovat jo vaihtuneet, puruintoa on vähemmän. Suolestusinto ei ole hävinnyt mihinkään. Kaikki minkä voi tappaa, täytyy tappaa, aina havunoksista lattiatyynyihin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, taloudessa ei edelleenkään tulla näkemään pehmoleluja koska ne eivät selviäisi mäyräkoirien käsittelystä hengissä.

Nyt kun pojat ovat yhtä isoja, niiden erottaminen nopealla vilkaisulla alkaa olla hankalaa vaikka ne ovatkin aivan erinäköiset. Aslan on huomattavasti tummempi, sillä on leveämmät hartiat ja sen selkä on kohta pidempi kuin Alphonsella. Sen tan-merkit eivät ole yhtä selvät ja voimakkaat kuin vanhemmalla koiralla eivätkä hapsutukset ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Viirihäntäkin on vielä vain pelkästään häntä.


7 kommenttia:

  1. Kyllä on kuvista jo melko vaikea erottaa kumpi on kumpi!

    VastaaPoista
  2. Olli: lähikuvista Aslan on helppo tunnistaa juurikin noiden pienempien ja vaatimattomampien tan-merkkiensä ansiosta, mutta ulkona kun ne tohottavat menemään aivan kiinni toisissaan ja vierekkäin, niin vähänkin hämärämmässä täytyy hännästä tarkistaa, että kumpaa komentaa ;) Pienemmän käynti ei myöskään ole vielä niin tasainen kuin isomman askellus, joten se joka yleensä poukkoilee enemmän on Aslan :)

    VastaaPoista
  3. Tuo ihanan rauhallisen oloinen kuva taitaa olla sellaisen 10 kilsan lenkityksen jälkeen? :) Tuollaisesta kuvasta taas minusta pojat on helppo erottaa toisistaan.Sitten sellaisista yläviistosta otetuista kuvista, josta ei sitten erota Alphonsen kuonoprofiilia, ne ovat minusta hankalia erotettavia. Tottelevaisuus kunniaan!! Minäkin olin tänään jotenkin henkisesti valmistautunut pitemmälle lenkille. Ossin vedettyä siis täysin hullun lailla sellaiset 300-400 metriä käännyin takaisin kotiin päin ennenkuin olisin ollut toista kertaa nurin. Terveisiä Ossilasta M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  4. Apua, miten ihana kuva - taas!!! :) Ihana Alphonse, joka noin kärsivällisesti ja hienovaraisesti ohjaa pikkuista käytöksen kultaisella tiellä! <3<3

    Meillä on uudenlainen aika, jos verrataan elämää Rosan ja Ineksen kanassa. Toki silloinkin tiesimme itse, kumpi on kumpi (aika hyvin, vai mitä ;D). Mutta juurikin tuo, että nopealla vilkaisulla, ei aina heti tiennyt kumpi koira on kyseessä. Ja tietysti muut ihmiset, joiden mielestä koirat olivat IHAN saman näköisiä ja heitä oli MAHDOTONTA erottaa toisistaa. Rillasta ja Pepistä kukaan ei ole (ainakaan vielä ;)) sanonut, että ei erottaisi kumpi on kumpi.. ;DD

    PS. Kuule, sullahan on tää bloggerin uusi kommenttilomake käytössä. Otitko käyttöön pelkästään tän kommenttijutskan vai valitsiko "hallintapaneelista" sen " kokeile bloggerin uutta käyttöliittymää"? Mulla on sellainen ongelma, että pääsen kommentoimaan esim. sun blogiin kun vaan satunnaisesti. Monasti, kun klikkaan kommentoimaan, ruutu menee valkoiseksi, eikä mitään tapahdu. Ootko kuullut keltään vastaavasta ongelmasta? Mulla on selaimena explorer, jos sillä nyt on mitään tekemistä minkään kanssa..

    VastaaPoista
  5. Niin samanlaisia eivät kuitenkaan ole, ettei just tästä kuvasta erottais, kumpi on PENTU :) Koiria näkemättä, Alfonsin aikuismaisuus näkyy minusta tossa unikuvassa tosi hyvin. Se on jotain, mihin pitäis käyttää runsaasti sanoja, että pystyis vertaamaan pennun uneen...

    VastaaPoista
  6. Tämähän näyttää ihan kaksipäiseltä koiralta ;D

    Noita silmän yläpuolella olevia ruskeita laikkujako kutsutaan tan-merkeiksi? No niistä mä just arvelinkin että vasemmanpuoleinen on Aslan ja oikea sitten tietysti Alfie.

    Mä otin just tänä aamuna opikseni tuosta neliraajajarrutus-kommentista. Meillä on myös Ellin kanssa samoja ongelmia, eli selustaa on vahdittava, eikä takana sais kukaan kulkea. Silloin lyödään jarrut päälle. No aamulla päätin sitten tehdä noin kuin sinäkin, eli vedin vaan, ja kyllä sieltä silloin tällöin aina tassutkin käyttöön otettiin ;)

    VastaaPoista
  7. Marja-Leena: on varmasti napsaistu tuo kuva lenkin tai sitten pitkän leikin jälkeen :) Täällä on paikoitellen aika liukasta kanssa ja sitten jos pojat innostuvat vetämään yhtäkkiä eri suuntiin on siinä tasapainon kanssa tekemistä. Yleensä vetävät jonkin hajun perässä kyllä samaan suuntaan, mutta meillä kovasti nyt treenataan 'älä vedä'-komentoa pienemmän kanss. Se on nimittäin niitä harvoja asioita jotka saavat mulla proput palamaan, en siedä yhtään sitä, että koirat kiskovat...Ossilaan rapsuja! :)


    annamari: Alphonse on ollut yllättävänkin kärsivällinen, ainakin kärsivällisempi kuin ihmiset ;)

    Noista selaimista...Exploreria en ole käyttänyt tietoisesti valitsemalla sitten 90-luvun erinäisistä syistä johtuen, eli se ehkä kertoo jotakin ;) Macissa (jota käytän oikeastaan aina) on Safari ja PC:ssä muistaakseni Firefox. Mutta meillä ei ole enää aikoihin PC:seissä ollut käytössä Microsoftia vaan Linuxin Ubuntu, jota suosittelen erittäin lämpimästi. Mikkisoftan kanssa oli kaikenlaista, mutta Linux on toiminut todella hyvin :) Mikkisoftan kanssa koneet kaatuivat, Ubuntulla ei ja Macia en tällä käytölläni ole saanut kaadettua vielä kertaakaan. Selain kannattaa mun mielestä vaihtaa johonkin kevyempään.

    Mullahan on ollut kiitettävästi probleemaa tämän pohjan kanssa, mutta se on johtunut ihan bloggerista itsestään, jokin on mennyt tämän uudistuksen myötä keturalleen ja erityisesti kuvien postaus on tosi hankalaa ajoittain...toivottavasti saavat bugin korjattua!

    ps. en ottanut tuota "kokeile uutta käyttöliittymää" käyttööni. Arvelin, että kohta on blogger juntturassa uudistuksen myötä, mutta on se näköjään muutenkin...kaikenlaista :/


    Mai: kyllä, pennun uni on erilaista kuin (melkein) aikuisen koiran ;) Kuten myös kaikki muukin toiminta :D Vähän meinaa olla sellaista päätöntä kohkaamista välillä ja Alphonse katselee kieroon vierestä, että "mikä ihme sille nyt taas tuli?" :D


    Ellieli: Hehe! :D Tan-merkit juu ovat nuo kuonossa olevat punaiset säännölliset merkit, samoin kuin punaiset alueet tassuissa. Alfiella on selvemmät merkit.

    Jep, nyt on hyvä vaan ottaa koira mukaansa sinnikkäästi kun se aloittaa jarruttelun, siksipä olenkin ollut tyytyväinen kun täällä on paljon lunta. En tietenkään vetäisi pentua perässäni asfaltilla (hui), mutta lumessa pienempi liukuu perässä kunnes antaa periksi. Meillä on nyt se rasittava vaihe menossa, että eteenpäin mennään kuin höyryveturi ja sitten isketään välillä jarrut pohjaan kuin napista painamalla. Ihan kauheasti neuvotteluvaraa ei tosiaan mäyräkoirien kanssa ole, erityisesti Aslan on niin itsepäinen, että kun sille kerran antaa periksi, se muodostaa siitä heti tavan itselleen.

    VastaaPoista