Sanavaraston kartuttamista ja hellyttäviä hetkiä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan ymmärtää jo suhteellisen paljon sanoja. Mutta se ei vielä kykene abstraktiin ajatteluun ja asioiden yhdistelemiseen niin kuin minä. Ihmiseni olivat nimittäin hyvin vaikuttuneita kun pienempänä opin, mitä tarkoittaa 'kunnolla'. Opettelin jotakin komennoista ja suoritin sen suhteellisen puolivillaisesti, johon ihmiseni tokaisi "kunnolla." Tiesin heti, että hän toivoo minulta parempaa suoritusta. Sanaa testatataan eri tilanteissa ja yleensä se toimi ihmisen toivomalla tavalla. (Yleensä pitää sisällään mäyräkoiravaran joka puolestaan tarkoittaa sitä, että koska olen mäyräkoira, voidaan olettaa, että peruslähtökohtaisesti minulla on oikeus olla kuuntelematta ohjeita niin halutessani. Ihmisen motto: "Mäyräkoirien kanssa ei neuvotella" saa minulta vastineeksi:  "Älä odota liikoja, niin et pety pahasti.")

Ihminen on myös muutamia kertoja treenauttanut minulla 'älä etsi'-komentoa. Tätä käytetään silloin kun välttämättä haluaisin edetä kuono maassa ja ihmisen toivomuksena taas olisi, että eteenpäin mentäisiin vauhdikkaasti eikä jumitellen jokaisen hajun perässä. Tätä tapahtuu usein lenkeillä, koska ihmiselläni on omituinen tapa antaa meidän Aslanin kanssa ensiksi edetä nuuskien ja sitten hän ottaa meidät vierelleen eikä nuuskiminen ole enää sallittua ellei hän sano taikasanojaan 'saat mennä'. Lenkit, kuulemma, kestäisivät tuntikausia jos etenisimme minne me haluamme ja miten me haluamme. 'Älä etsi' ei ole ollenkaan niin hauska kuin sen vastapari 'etsi', jonka hallitsen hyvinkin suvereenisti. Sillä ei ole merkitystä mitä etsitään: jälkiä, leluja, herkkuja, ihmisiä, kunhan jotakin etsitään.

ps. Kajaanissa yritin mennä päivän ensimmäiseen kehäkierrokseeni tarkoituksenani nuuskia paikka läpikotaisin. Tämä ei mahtunut ihmisen pirtaan. "Älä etsi" napsahti heti ihmisen suusta kun työnsin kuononi hiekkaan. Pidin pääni pystyssä. Nuuskin sitten antaumuksella vasta kehän ulkopuolella. Jatkoinkin sitä sujuvasti loppupäivän nuuskutellen kaikkea eteeni tulevaa. Ja sitä oli paljon.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

"Lintu", totean Aslanille aamulla kun se haukahtaa harakalle ja seuraa sitä katseellaan taivaan poikki. Olen tosin melko vakuuttunut, että Aslan luulee vielä sanan 'lintu' tarkoittavan samaa kuin 'katso ylös taivasta kohti ja tähyile'.

Se vaihe, jonka aikana Alphonse tuntui imevän itseensä yllättävän paljon sanoja ja yhdistelevän niitä asioihin ympärillään, oli hauska. Se oppi paljon, se oppi nopeasti. Pienempi oppii ikään kuin vaivihkaa kun tarkkailee Alphonsen reaktioita eri sanoihin. Opettamalla opetettuja sanoja on iso liuta, mutta luonnollisesti koirat myös kykenevät oma-aloiteisesti poimimaan lauseiden joukosta kaikenlaista itselleen hyödyllistä, kuten esim. 'ruoka'-sanan moninaiset johdannaiset. Kiertoilmausten keksiminen käy välillä työstä.

Alphonsella on metka tapa sisäistää mielenkiintoisia sanoja: kun se istuu sylissä ja sille jutellaan, se kallistelee päätään tarkkaavaisesti ja kuuntelee koko kehollaan. Kuultuaan erityisen merkityksellisen sanan, kuten esim. 'koirapuisto', 'retki', 'loma', 'lenkki' tai 'auto', se työntää kirsunsa ihan kiinni puhujan suuhun onkiakseen seuraavan sanan tarkasti. Sana otetaan ihan konkreettisesti ihmisen suusta, että saadaan selville onko jotakin erityisen mukavaa aktiviteettiä tuloillaan. 

Aslan puolestaan istuu kuin patsaana sylissä ja tuijottaa ihmistään odottavasti silmäkulmastaan kun sille puhutaan ja se on aina yhtä koomisen näköistä. Se odottaa merkkiä saada hyökätä nuolemaan koko naama ja siihen ei edes tarvita mitään erityisiä sanoja, joskus riittää, että kohottelee näyttävästi kulmiaan tai ilmeilee muuten vain suurieleisesti. Ilmehtiminen tuntuu olevan sen mielestä aina yhtä hulvatonta, koska se villiintyy täysin.

ps. erityisen hellyttäviä hetkiä koettiin eilen: pienempi on ottanut tavakseen laittaa toisen etutassunsa Alphonse hartioille kun se menee isomman viereen nukkumaan. Näky on räydyttävän suloinen kun koirat nukkuvat halauksessa. Aivan pienestä asti Aslan on halunnut nukkua siten, että se on jatkuvassa ihokontaktissa vanhemman painoksen kanssa. Vähintään on pitänyt laittaa etutassu isomman takajalan päälle, jos ei muuta. Halaaminen niittaakin kätevästi Alphonsen paikoilleen ja pienempi näyttää hyvin tyytyväiseltä, koska se nukahtaa siihen heti. Isompi keplottelee itsensä irti jossakin vaiheessa, sille tulee ahdasta ja liian kuuma jos pienempi kottarainen on aivan iholla pitkän aikaa.

Paitsi halaamisesta, Aslan pitää myös kun lauletaan. Vaikka se on nukkumassa, unensa läpikin se alkaa heti heiluttaa häntäänsä, kun kuulee että jotakin biisiä selvästi tapaillaan sen läheisyydessä. Kuten eilen, kun se nukkui sängyllä, selkä minuun päin käännettynä ja lauloin itsekseni, alkoi häntä vimmatusti heilua. Kun hiljenin, se lopetti ja aina kun jatkoin laulamista, häntä alkoi heilua uudestaan. Se oli liian väsynyt kääntyäkseen, mutta näytti, että on kyllä silti kuulolla. Minulla on siis ihana yhdenmiehen fanijoukkoni. Alphonse on niin turtunut laulamiseen, että siltä ei enää reaktioita irtoa. Ellei sitten syvää huokailua oteta lukuun, ja se jos mikä ei ole positiivista vahvistamista, vaan halu saada ihminen hiljenemään.

Aslan on taas herännyt yksin sohvalta. Isompi on livistänyt tunnelman ja tilan käytyä liian tukalaksi.

Puukko-Mack

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olen antanut itseni ymmärtää, että Etelä-Pohjanmaalla eli vahvana ns. puukkojunkkarikulttuuri 1800-luvulla. Se elää vahvana meilläkin, ainakin se yritti vielä eilen elää, kun Aslan olisi välttämättä halunnut käyttää teräaseita.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Ollessani eilen syventyneenä kirjoittamaan koneella, havahduin ääneen jota ei olisi pitänyt olla. Tiedättekö, jotakin sellaista kolinaa, josta vaan tietää, että nyt ei jokin ole kohdallaan. Sekunnin mietin, että ovatko koirat saaneet haettua niiden herkkukaapista ison henkitorviluun, mutta ei. Erityisesti senkään takia, että poikien herkut on siirretty peltiseen laatikkoon mäyräkoiraulottumattomiin ( huomenta vaan kaikille kielitoimiston ihmisille, jotka taas vetivät aamukahvit väärään kurkkuun. Mäyräkoiraulottumattomuus voisi olla ihan oikea yhdyssana.)

Kolahtelu jatkui ja sitten kuului Alphonsen haukahtelua. Tämä on yleensä se viimeinen merkki joka kehottaa ihmistä tarkastamaan tilanteen. Ja tilannehan oli se, että pienempi touhusi puukon kanssa jota yritti saada ulos tupestaan. Onneksi teräase istui tiukasti nahkaisessa tupessaan eikä peukaloton saanut askarreltua sitä mitenkään sieltä ulos. Mutta olihan se näky; Aslan juoksee alakerrassa minua pakoon mora suussaan, kirjaimellisesti hampaisiin asti aseistautuneena. Täytyypä taas muistaa nostaa mäyräkoiraulottumattomiin muutkin asiat kuin herkut.

Loppuillan aikana Aslan kävi kaipaavasti vinkumassa kirjahyllyn edessä ja katseli minua vaativasti silmiin. Puukko-Mackin ase oli nostettu hyllylle.

Lähitaisteluasento.

Aslanin uhmaikä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Lenkeillä minä pidän Aslania aina silmällä, vähintään sivusilmällä. Ja silloin kun en pidä, kärsin siitä itse, koska se puolestaan pitää siitä, että saa yllättää minut. Valitettavasti sen käsitys yllätyksistä ei todellakaan ole sama kuin minun. Mielestäni yllätyksiä ovat aina ne positiiviset yllätykset: kun ihmiset tulevat kotiin ja heillä on eläinruokakaupan pussi täynnä erilaisia jauhelihoja ja lihaisia rustoluita tai minulle sanotaan, että "mennään autoon" tai ihminen kysyy, että haluaisinko tehdä temppuja. Nämä ovat yllätyksiä. Aslanilla on eri käsitys asiasta. Sen mielestä on ratkiriemukas yllätys aloittaa painimatsi juuri silloin kun itse en ole pätkääkään sillä tuulella.

Minun täytyy myös lenkeillä seurata minne se merkkailee, koska on äärimmäisen olennaista, että teen omat merkkini siihen päälle. Joudun kauempaakin tulemaan takaisinpäin tarkistamaan, että mihin kohtaan se pieni kottarainen lurutteli.

Ihmisellä on selkeä motto lenkeillemme: mäyräkoirien kanssa ei neuvotella. Tämä pätee niin Aslaniin kuin (valitettavasti) itseenikin ja siinä vaiheessa kun Aslan haluaisi ehdottomasti tervehtiä kaikki mahdolliset ohikulkijat ja pistää neliraajajarrutuksen päälle jäädessään odottamaan takaatulevia, ihminen tyynesti vetää sitä lunta pitkin mukanaan niin kauan kunnes pentu ottaa jalat taas alleen. Onpa hän myös todennut ihmisille toivovansa etteivät nämä tulisi rapsuttelemaan jumittavaa pentua, koska ei halua että huonosta käytöksestä palkitaan.

Tämähän on hieman veteenpiirretty raja, koska Aslanin on tärkeää oppia mutkatonta suhtautumista tuntemattomiinkin ihmisiin, mutta sille löytyy kyllä oma paikkansa ja aikansa. Ja se ei ole silloin kun pentu laskee peräpäänsä alas ja jää innokkaan itsepintaisesti odottamaan, että saisi käydä tervehtimässä ulkoilijoita. Enkä minäkään jaksa niitä jumitteluja kun maailma on täynnä merkkauspaikkoja, nuuskittavaa ja joka puolella on ihanasti lunta jossa edetä. (Sujuvasti unohdan omat jarrutteluni viime talvena. Menneistä ei ole mielestäni tarpeen puhua.)

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Esipuberteetti tai sitten vain puhdas myöhäisuhmaikä on iskenyt Aslaniin. Sen mielialavaihtelut menevät ääripäästä toiseen silmänräpäyksen sisällä. Yhdessä hetkessä se on pieni enkeli ja jo seuraavassa pikkuinen riiviö jolla on vauhtia ja kierroksia niin ettei silmä pysy tapahtumissa mukana.

Tämä on kuluttavaa aikaa pennulle itselleen, Alphonsesta puhumattakaan, joka ottaa eniten vastaan tunnemyrskyjä ja itsenäisyyspyrkimyksiä. Itselleen ominaisesti se kestää stoalaisella sinnikkyydellä pennun selkäänkiipeämisyritykset, pureskelut ja rähinän aloittamiset. Hieno ja kärsivällinen koira se on, ehkä paras kasvattaja ja kouluttaja mitä Aslanille saattaa kuvitella.

Jos Alphonse kuulee Aslanin haukkuvan ulkona, se tulee ovelle vastaan ja nuuskii pennun päästä jalkoihin varmistuakseen, ettei se ole vain vaurioitunut mitenkään ollessaan ihmisen kanssa kahden kun se itse ei ole päässyt pentua suojelemaan. Joskus se työntyy oven aukaisuilla etuterassille räyhäämään uhalle jonka Aslan on kokenut, ihan vain varmistaakseen ettei se pulkka/potkukelkka/stiga/yms. sieltä kinoksesta pääse hyökkäämään pennun päälle tai jokin muu yhtä vaarallinen vain tule ja vahingoita sen pientä kaveria.

Ihminen tuleekin sitten kaukana kakkosena, koska ihminen ei katsele sormiensa läpi niin paljoa eikä myöskään näytä omaavan samaa pitkämielisyyttä kuin vanhempi mäyräkoira. Siinä missä Alphonse napauttaa tyynesti etutassullaan Aslania kauemmaksi ihminen kokeilee äänivallin rajoja kilahtaessaan aamutuimaan "Riittää!" Mestari itse opettaa oppipoikaansa hienovaraisemmin; se näyttää tietävän milloin kiristää otetta ja milloin höllätä sitä. Laumadynamiikka ja koiran omat vaistot tekevät asioista ihmisellekin helpompaa.

ps. onneksi Aslanin kaikki hampaat ovat jo vaihtuneet, puruintoa on vähemmän. Suolestusinto ei ole hävinnyt mihinkään. Kaikki minkä voi tappaa, täytyy tappaa, aina havunoksista lattiatyynyihin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, taloudessa ei edelleenkään tulla näkemään pehmoleluja koska ne eivät selviäisi mäyräkoirien käsittelystä hengissä.

Nyt kun pojat ovat yhtä isoja, niiden erottaminen nopealla vilkaisulla alkaa olla hankalaa vaikka ne ovatkin aivan erinäköiset. Aslan on huomattavasti tummempi, sillä on leveämmät hartiat ja sen selkä on kohta pidempi kuin Alphonsella. Sen tan-merkit eivät ole yhtä selvät ja voimakkaat kuin vanhemmalla koiralla eivätkä hapsutukset ole vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Viirihäntäkin on vielä vain pelkästään häntä.

Kulissien takana...

Saako jo tehdä oman postauksensa?

"Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta: Tänään Aslan oli..."

Mitä se ihminen on tänne taas juorunnut?


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Pojilla on taas normaali löysä ja laiska sunnuntainsa: ne joko nukkuvat tai sitten juoksevat lumessa. Lepopäiväthän ovat juuri tätä varten; lepoa ja liikuntaa. Mäyräkoirilla on näpeissään oikein hyvä elämänhallintakyky viikonlopuille. Muuta kykyä ei pienemmällä tänään ole ollutkaan, varsinkaan kärsivällisyyttä. Se piti taas sellaisen kevätkonsertin valittavalle viululle ja vonkuville vaskille kun tein ruokaa, että sen kummemmin pusertamatta tuli mieleen jälleen kerran oiva lohkaisu Shrek-elokuvasta:

"You have the right to remain silent. What you lack is the capacity."

Kajaanin tamminäyttelyssä

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Päiväni kuvaus:

Pääsin aamulla aikaisin autoon, Aslan jäi kotiin. Nukuin ihanan vilttini sisällä automatkan. Menin halliin ihmisteni kanssa. Paljon koiria. Näin kaksi perivihollista: rotikkaa, ärisin niille. Tunsin itseni voitokkaaksi, kuljin häntä pystyssä. Nuuskin salaa muita koiria kun ihmiseni eivät huomanneet. Yritin myös virittää keskustelua emäni, Violan, kanssa. Viola ärähti minulle. En yrittänyt uudestaan. Menin kevythäkkiini nukkumaan.

Ihmiseni oli päättänyt lähteä soitellen sotaan, teimme kokonaista kaksi seisontaharjoitusta. Sain banaania ja naudan mahalaukkua. Katselin kiinnostuneena muita koiria, ei ollut tarvetta äristä kenellekään. Nukuin aika paljon, kunnes ihmiseni herätti minut kehään. Suoritin osuuteni, sain paljon kehuja. Menin nukkumaan, kävin pissalla, nuuskin salaa muita koiria. (Valitettavasti naisihminen pussaili minua välillä. Toivoisin että hän voisi pitää suunsa omalla puolellaan. Se on tosi noloa kun julkisesti pussataan.)

Menimme uudestaan kehään, suoritin taas osuuteni, sain lisää kehuja. Sain ruusukkeen. Yritin lähestyä Violaa uudemman kerran, Viola ei tälläkään kertaa pitänyt siitä. Otimme kuvia. Lähdimme kotiin. Jatkoimme kotona Aslanin kanssa samaa painia joka oli jäänyt aamulla kesken.

Emäni Viola (Salamantelin Biccalina).

Olen jo poistunut kehästä, mutta joutunut silti vielä pöydälle (tämä on se osuus jota en vain yksinkertaisesti ymmärrä...). Ihmisten selitys kuvien ottamisesta on tosi köyhä.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Olimme Kajaanissa näyttelyssä. Harjoituksen puutteesta huolimatta Alphonse veti oman suorituksensa rennosti ja hyvin, se on selvästi kasvanut viime kesästä henkisestikin. Minkäänlaista jännittämistä ei ollut havaittavissa, se oli hyvällä tuulella ja tykkäsi juosta kehässä. Tuntuma hihnan toisessa päässä oli todella hyvä, näki miten se piti siitä mitä oltiin tekemässä. Suurimman osan kehän kiertämistä se tuli hienosti kehokonktaktissa jalan vieressä, panta löysällä. Katsekontaktia en siltä kehässä ole koskaan vaatinut, koska mielestäni on parempi, että sen asento on mahdollisimman suora ja katse eteenpäin. Muutaman kerran se katsahti silmiini odottaessaan lisäohjeita, muuten se keskittyi suoritukseensa. Olin tosi ylpeä siitä, se on rauhallinen ja tasapainoinen, keskittyy todella hyvin noinkin nuoreksi urokseksi.


Jatkoon päästyämme se kilpaili kovassa seurassa Paras uros-kehässä, nuorimpana, vasta junioreista nuortenluokkaan siirtyneenä. Joukossa oli kuitenkin jo valioituneita uroksia jotka olivat kokeneita kehäkettuja, mutta eipä ollut mitään huomauttamista Alphonsen suorituksesta, päinvastoin.

Tuomarina oli Paavo Mattila ja arvostelulipukkeeseen oli kirjailtu seuraavaa:

"Kaunis uros. Hyvä pää, kuonossa aavistus kyömyä. Erinomainen kaula, rintakehä voisi olla hieman pidempi. Erinomainen ylälinja ja hyvät raajat. Hyvälaatuinen karvapeite, sulavat liikkeet, miellyttävä käytös."

Suusanallisesti tuomari kävi sanomassa minulle suorituksemme jälkeen, että rintakehän kehitys on vielä kesken noin nuorella koiralla ja että kasvua tapahtuu iän myötä.

Kotiintuomisina NUO-ERI, NUK2, SA, PU4, VASERT.

Alphonse ruusukkeensa kanssa. 

Koirien lääkekaappi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Näin että naisihmiseni kasasi keittiön pöydälle meidän lääke – ja hoitovarastoamme. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes huomasin, että hän laittoi korvienputsauspurkin näytille. Lähdin katsekontaktia vältellen hiipimään olohuonetta kohti. Pitäkää vaikka sieluni, korviani ette saa!

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Jo hyvä tovi sitten tutuissa koirablogeissa kiersi postaus koirien lääke/hoitokaapin sisällöstä. Jostakin kumman syystä se jäi silloin tekemättä ja muistui mieleeni eilisen aamulenkin aikana. Päätin ottaa myöhemmin kuvat koirapoikien tarvikkeista mahdollisimman kattavasti. Tietenkin kuvan ulkopuolelle jäivät mm. punkkipihdit, punkkikarkote, shampoo, kynsisakset ja kammat sekä harjat. Tässä kuitenkin lista kuvaan päässeistä tarvikkeista:

• Cerenia; oksennuksen estolääke (Alphonsen mahahappojen noustessa voimallisesti on joskus tätä jouduttu käyttämään)
• Antepsin ( ärtyneen limakalvon hoitoon vastahappojen ryhtyessä hyökkäykseen. Syödään kuurina.)
• parafiiniöljy (jokaisen barffaavan koiran lääkekaapista pitäisi tämä löytyä. Meillä ei ole tarvittu, koska mitään tukoksien vaaraa ei ole ollut, siitä pitää huolen riittävä määrä kasviksia päivittäin)
• Kyypakkaus (viime kesäisten kammottavien kyykohtaamisten vuoksi alan ehkä kantaa tätä kesäisin mukanani...)
• Maxim; koiran korvien puhdistusaine
• Maxim; koiran silmähuuhde
• Betadine (laimennettuna puhdistukseen mahdollisten haavojen ja hiertymien ilmetessä)
• lääkehiili (ei ole koskaan käytetty ja vasta äärimmäisessä tilanteessa tullaan käyttämään, koska lääkehiiltä annettaessa mahdolliset varsinaiset lääkeet eivät imeydy niin hyvin kuin pitäisi)
• KalkkiRekku (lisäkalkki, tarvetta käyttöön ei juurikaan ole ollut koska meillä syödään rustoluita päivittäin)
• Axilur ja Flubenol (madotukseen. Alphonsen maha sietää paremmin Axiluria, joten sitä jatkossakin, siis)
• Tehobakt (maitohappobakteeri)
• Inupekt Forte (täydennysrehu, sisältää prebiootteja, kovettaa vatsaa ripulin sattuessa)
• Pii-Pet (täydennysrehu: sinkkiä, piitä ja C-vitamiinia; turkin, kynsien ja side-ja tukikudosten toiminnan parantamiseen. Alphonsen kynnet eivät jossakin vaiheessa olleet ihan priimatavaraa, mutta barffaus paransi asiaa huomattavasti. Pii-Petiä käytetään edelleen, muttei säännöllisesti)
• Relaxant Animal: tassuvoide (estää lumen paakkuuntumisen tassukarvoihin ja pitää anturat pehmeinä. Levitettäessä suoritetaan samalla tassuhieronta. Pojat tykkäävät.)

Mäyräkoirabloggaajan arkipäivää eli kuvapankin X-files

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Osa Aslania. Se huomattavasti hiljaisempi ja vaarattomampi osa. 

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mitä ennen tehtiin kun oli ainoastaan kinofilmikameroita? Ei ainakaan pidetty mäyräkoirablogia, ei. Ajatus siitä, että otat sen viisi rullallista kuvia ja kun saat kehitettyä ne, huomaat, että joukossa on ehkä kolme käyttökelpoista kuvaa jotka voisit liittää postaukseesi. Kaikissa muissa kuvissa pentu liikuttaa jotakin kehon osaansa, mieluiten koko kehoaan ja kuva on suttuinen, täysin epätarkka. Tai kun olet saanut asetukset kohdilleen – kunhan olet ensin yrittänyt saada jonkinlaista järkevää valaistusta kuviisi – ja etsit tähtäimeesi koiran jolla on se täydellinen ilme tai poseeraus, se ehtiikin kääntyä tiehensä ja kuva räpsähtää poistuvasta hanurista. Tai kun olet asetellut kätesi riittävän vakaaksi (kuka muka tripodia jaksaisi käyttää? En ainakaan minä) ja tuet sen ties mihin, olet hyvin hollilla ja tarkennat koiran naamaan, se kääntääkin juuri ratkaisevalla hetkellä päätään ja saat tarkan ja upean lähikuvan sohvanjalasta.

...ja just silmänräpäys sitten se seisoskeli paikoillaan...

Tänään oli sellainen päivä, että yhtään ainutta järkevää kuvaa en saanut otettua vaikka tiesinkin, että kuvapankki on ehtymässä täysin kuivaksi ja se mitä siellä on jäljellä on luokatonta: osa kuvista on niin tummia ettei ole mitään järkeä yrittää fiksata niitä kun valkoinen väri palaa sitten täysin puhki. Osan olen joutunutkin postaamaan äärimmäisen huonolaatuisena, mutta kuvaparrannuskeinoihin liittyy hyvin vahvasti kameran manuaalin opettelemista, koska automatiikka ei vain aina riitä, ja siihen taas puolestaan ei riitä bloggaajan itsensä kärsivällisyys. Saatte siis päivän epistolan saatteeksi X-filesin karua kertomaa, eli tähtäimeen joten kuten osuneet koirat.

Aslan ja talven kirot. Kuvahan olisi ihan hauska jos kuvanottoon käytetyn puhelimen asetukset olisi ehditty fiksata kohdilleen ennen kuin kuva otettiin. 

Aslan, tuulitukka. Kuka on korvannut pennun pään karvareuhkalla, kuka?

Jostakin itselleni tuntemattomasta syystä tarkennus on tehty Alphonsen peräpäähän ja lattialle tippuneisiin koirankarvoihin. Tällä täytyy olla jokin informatiivinen arvo...

Kuvahan on sinällään ihan tarkka (ihme eli vahinko on tapahtunut), mutta kuvakulma alhaalta ylöspäin saa mäyräkoiran näyttämään noutajalta. Laikulliselta noutajalta. 

ps. Blogger päätti puolestani jättää kuvien julkaisun tältä erää tähän, koska enempään se ei suostunut. Näidenkin kanssa taistelemiseen meni taas jonkin aikaa kun jokin mätti jatkuvasti. Ei siis pelkästään kuvat.

Vain Aslanilta voi onnistua makuuhuoneessa eksyminen...

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olen viimeöinä herännyt siihen, että Aslan piippaa milloin missäkin. Muutaman kerran naisihminen on ollut niin väsynyt, ettei ole reagoinut Aslanin vaateisiin, joten minun on täytynyt käydä herättämässä hänet. Olen noussut takajaloilleni sänkyä vasten, hönkinyt kasvoihin ja tuijottanut niin kauan, että hän on herännyt. Hän on luonnehtinut tätä 'piinaavan pistävään tuijotukseen heräämiseksi'. Naisihminen on käynyt ohjaamassa Aslanin takaisin pedille, koska vastoin yleistä luuloa pienempi ei halua sänkyyn nukkumaan eikä sillä ole pissahätä. Se on vain eksynyt yön pimeydessä.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Samaisessa ikävaiheessa kuin missä Aslan on nyt, meillä harrastettiin vuosi sitten yökukkujaisia. Tuttua huttua pitäisi tämän siis oleman. Vaan ei ole. Ei tähän totu, tälläkään kertaa. Minua auttaa kuitenkin tieto siitä, että tämäkin vaihe menee ohi ja Aslan kun tuntuu käyvän kaiken läpi aikaisemmin ja aavistuksen nopeammin kuin vanhempi painos, on tässä jo hienoinen toivo virinnyt, että jossakin vaiheessa taas nukutaan yöt läpeensä.

Viimeisimpinä öinä nukkuminen on ollut vähintäänkin katkonaista, koska Aslan on ilmeisesti eksynyt makuuhuoneessa muutaman kerran. Siltä se on ainakin kuulostanut kun se on hädissään vinkunut joko tuolin tai lipaston alla. Olen noussut ylös ja antanut sille täsmentävät suuntaviivat mihin sen pitää mennä (noin metri vasempaan ja se törmää nukkuvaan Alphonseen joka rötköttää pedillä). Onneksi sitä ei tarvitse kuitenkaan lähteä pissattamaan vaan se nukkuu tyytyväisesti Alphonsen kainalossa aamuun asti. Kunhan se on löytänyt ensin takaisin pedille.

Pari kertaa olen nukkunut niin sikeästi (kas, kykenen jo blokkaamaan ylimääräiset äänet pois tietoisuudestani), että en ole herännyt Aslanin pitämään ääneen vaan Alphonsen on tarvinnut tulla herättämään minut. Yleensä se vain tuijottaa niin kauan että herään. Mäyräkoiratuijotus on tehokas. Joskus se tönii myös etutassullaan varovasti. Huvittavaksi asian tekee se, että kun olen noussut ylös, on Alphonse kipittänyt kiireesti pedille nukkumaan. Vastuu pennusta on selkeästi siirretty vastaherääjälle.

Ehkä nukun, ehkä en. Ehkä vaellan ja vedän huomion itseeni...

Axis of Evil

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan on myös tänään ollut erinomaisen väsyttävää seuraa, koska se on ollut harvinaisen raivostuttavalla tuulella. Ja tämä on paljon sanottu, koska Aslan ei tunnetusti muutenkaan ole aina se esimerkillisemmin käyttäytyvä pentu.

Lenkillä se näytteli auliisti kaikille kiinnostuneille närhen munia, minullekin. Sain torahampaita perskannikoihini kävelessäni tyytyväisenä eteenpäin; en ollut tajunnut pitää silmällä selustaani jossa barracuda ui näennäisen huolettomana syvällä hangessa. Sopivan hetken koittaessa se ottikin yllättäen kohteekseen peräpääni. Närhen munia tarjoiltiin myös ihmiselle, jonka takissa se hampaillaan roikkui sen alun seitsemän kertaa. Se myös yritti tapporavistaa ihmisen toppahousuja ja pysähtyi väkisin lumensyöntiyrityksiin juuri silloin kun minulla olisi ollut eniten vaellushalua. 

Se syö muutenkin kaikkea, mikä tuli eilenkin todistettua. Se nimittäin oksensi taas autossa. Naisihminen, joka nopeus ja vaistot ovat kehittyneet lähes samalle tasolle kissapetojen kanssa, (elä mäyräkoirien kanssa ja saat yli-inhimilliset vaistot itsellesi, koska sinun on pentuajaksi välttämätöntä kasvattaa selkääsi silmät, noin niin kuin esimerkkinä) sai oksennuksesta kopin suoraan pyyheliinaan. Pidellessään kädessään loppumatkan tätä odottamatonta lahjaa (moottoritiellä hieman haasteellista pysähtyä heittämään yrkkää ojanpenkalle...) naisihminen ehti todeta, että oksennuksen pika-analyysiin pohjautuen, Aslan oli syönyt päivän aikana keskiarvollisesti hehtaarin metsää.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Rasistikoirat saivat raivokohtauksen lenkillä nähdessään viattoman saksanpaimenkoiran. Mistä tämä syvään iskostunut vihanpito johtuu? Missä kohtaa rele vääntyy jengoiltaan ja mäyräkoiran valtaa hurmoksellinen amok-tila? Pienempi ei tiedä edes mille räyhätä, mutta kurkku suorana sekin huutaa turvallisesti isomman takana. Anteeksi kaikille niille koirakoille jotka tulevat vastaamme ja joille mäyräkoirat huutelevat tappouhkauksiaan. 

Viattomuuteen verhoutunut.

Pentutapaamisessa

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Yhtä asiaa en ymmärrä; miksi sukulaistapaamisissa pitää aina seisoa pöydällä? Voitaisiinko joskus kokoontua ainoastaan yleisen pahennuksen herättämisen ja riehumisen merkeissä? Näettekö kiinnostukseni määrän treeniä kohtaan, lukeeko se selvästi naamallani? En suostunut poseeraamaan ryhdikkäänä vaan esittelin löysempää otetta touhuun. Näyttelyharjoitukset ovat sama asia kuin maalin kuivumisen katseleminen...Onneksi tylsän osuuden jälkeen päästiin umpihankeen vapaana juoksemaan, jotakin tolkkua ihmisilläkin.

Veljeni Eetu nohevana. Ei sitäkään tosiasiassa kauheasti kiinnostanut poseerata ja pasteerata, mutta kun virallinen ohjelma oli ohi, kas, meitä kiinnosti taas.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Aslan treenaa ensimmäistä kertaa. Ensin riehututti ja sitten vähän jännitti...

...hieman oli pienelle epäselvää, että mitä pöydällä tapahtuu. Vai tapahtuuko mitään? 

Alpha dog reigns supreme

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Aslan osaa olla häikäilemätön halutessaan. Ja se osaa haluta sitä tosi usein. Koska se on vielä aika nuori, olen sietänyt siltä suhteellisen paljon, suhtautunut siihen kärsivällisyydellä joka on hämmästyttänyt ihmisiäkin. Olen puuttunut Aslanin touhuihin siinä vaiheessa kun se on napannut ihmistä kädestä tai lahkeesta (nyt tapa on hävinnyt lähes kokonaan) tai kun se on tehnyt jotakin sellaista joka on ehdottomasti kiellettyä. Mutta olen ottanut osumaa sen terävistä hampaista, antanut sen roikkua niskavilloissani, näykkiä hännästä ja olla pahimmillaan hyvinkin kiusallinen perskärpänen. Nyt kuitenkin odotan ja oletan siltä jo jonkin verran käytöstapoja, mutta koska se ei näemmä kykene vastaamaan sille asetettuun haasteeseen toivomallani tavalla, minun täytyy jämäköittää kurinpitoani. En myöskään pidä siitä kun Aslan yrittää komentaa ihmisiä haukkumalla, olen ohjeistavasti ottanut sitä niskasta kiinni näissä tilanteissa kun se ei ole suostunut hyväksymään sitä, etteivät ihmiset toimi silloin kun se sitä vaatii.

Eilen se oli aika hiljaista poikaa sen jälkeen kun olin suuttunut sille. Se loukkaantuikin, meni pedilleen ja käänsi minulle selkänsä. Aikaisemmin illalla se oli myös verisesti loukkaantunut ihmiselle joka oli saanut sen kiinni suolestamasta lattiatyynyä ja tarjoamasta täytettä minullekin (en syönyt sitä, pallottelin ainoastaan tassujeni välissä ja lopetin heti kun näin ihmisen lähestyvän. Aslanilla sen sijaan oli poskessa täytettä jemmassa ja se näytti ihan hamsterilta kun se oli tunkenut suunsa sitä vanua täyteen). Ihminen komensi Aslania tiukasti ja Aslan haavoittui henkisesti siitä niin vakavasti, että se painui välittömästi nukkumaan. Eikä puhunut kenellekään mitään pitkään aikaan. Ah, se on niin dramaattinen!

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Eilen kärähtivät Alphonsella käämit Aslanin kanssa ensimmäisen kerran. Pienempi häselsi vetoleikissä, varasteli Alphonselta köyttä, nappasi niskasta, murisi, tuli väliin joka kerran kun Alphonse vasta asetteli leukojaan vetoköyden ympärille eikä isompi saanut keskittyä rauhassa. Pitkään se on jaksanutkin sitä meininkiä katsella, selvästi on odotellut kaikessa rauhassa, että mihin suuntaan touhu on menossa. Villimpään suuntaanhan se on ollut menossa: pienempi pasteeraa jalat harallaan ja jäykkinä, häntä niin pystyssä kuin mahdollista ja pyrkii pomottamaan vanhempaa. 

Poikien väliin ei ole ihminen mennyt puhaltamaan peliä poikki kuin vasta siinä vaiheessa kun päätön ralli ja kouhkaaminen ei ota loppuakseen, varsinaiset pienet välienselvittelyt ovat pojat saaneet keskenään hoitaa, koska Alphonse on sen verran lempeä luonteeltaan ettei ole tarvinnut pelätä sen koskaan menevän liian pitkälle. Eikä se mennyt eilenkään, mutta syvä kurkkumurina oli jo niin vakuuttavaa että pienempi alistui välittömästi, työnsipä vielä päänsäkin sohvalle alle ja oli aivan hiljaa.

Jossakin kohtaa tulee pitkämielisenkin mäyräkoiran raja vastaan ja se tuli nyt tässä. 

Hermojani on koeteltu ja ne on hyviksi ja kestäviksi havaittu. Aslan on nyt joutunut kuitenkin erityistarkkailuuni ja oletan, että se ottaa opikseen. 

Makuuhuone: köyhänmiehen huvipuisto pennulle

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Uusi vuosi on alkanut, tyly meininki jatkuu: meidät siirrettiin Aslanin kanssa nukkumaan lattialle. Ja Aslan haluaa nukkua vieressä, kyljessä kiinni, kiepillä, pää kainalossani tai lonkkani päällä. Aslan on kuuma. Minua ahdistaa öisin tunku pedillä. Hiivin muualle nukkumaan. Aslan seuraa perässä. Olin odottanut ja puolittain toivonutkin, että se pistäisi surkean vinkumisen päälle ja kävisi herättelemässä ihmisiä, mutta ei. Ilmeisesti se on vain odottanut tätä tilaisuutta, että se saa nukkua kanssani. Olen sijaiskärsijä. Ihmiset nukkuvat hyvin. Minä en.

Viime yönä paukuttelin huvin vuoksi vaatehuoneen ovea. Kummatkin ihmiset heräsivät, naisihminen nousi istumaan ja sanoi varottavasti vain yhden sanan: "Alphonse..." Miten voikin yhteen sanaan ladata niin paljon sitä tunneilmaston kylmempää puolta?

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Makuuhuone on jännittävä paikka. Aslanin täytyy tehdä jokailtainen tarkistus ennen kuin se voi rauhoittua: täytyy testata mahtuuko tunkeutumaan yöpöydän alle (ei mahdu), pitää katsoa onko sängyn alle ilmestynyt mitään uutta tutkittavaa (ei ole), on yritettävä testata saako matosta myllättyä itselleen lisävuodetta (ei saa), varmuuden vuoksi on ainakin vähintään sen kymmenen kertaa yritettävä härnätä Alphonsesta reaktiota irti (onnistuu, toisinaan) ja viimeisenä keinona on luisteltava sängyn alta edestakaisin, koska suoraviivainen eteneminen huoneen poikki lattiaväylää käyttäen nyt on vaan niin tylsää. Vinkunaa, rukoilua ja haukahtelua ei kuulu, sitä ei kiinnosta enää paluu sänkyyn. Lattiatasolla nukkuminen on niin jännittävää puuhaa.

Tänään puntaroitiin pojat. Alphonse 8.9 kg eli passelit lukemat, vaikka olihan se jo silmämääräisestikin todennettu. Aslan 8.1 kg, sutjakassa kunnossa, monta kokoa liian isoine pentunahkoineen. 

Tule vaan, jos uskallat. Rääpäle.

Pelottava Uusi Vuosi

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Uusi Vuosi oli kammottava. Aslan ei oikein uskaltanut käydä ulkona kun aina kun pääsimme etuovesta pihalle, kammottavat räjähdykset täyttivät taivaan ihan siinä kuonon yläpuolella. Minä katsoin viisaammaksi juosta yläkertaan ja pysytellä sängyn alla, Aslan ei uskaltanut poistua hetkeksikään ihmisten kyljestä tai sylistä minnekään. Meillä ei ollut kivaa. Eikä ollut ihmisilläkään. Ihmiset väänsivät kaikki televisiot ja stereot päälle ja laittoivat kaikki mahdolliset valotkin palamaan että emme olisi kuulleet tai nähneet raketteja, mutta eihän niiltä voinut mitenkään välttyä kun kerran ihan talon edessä niitä ammuttiin.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Ei mennyt vuoden vaihtuminen ihan putkeen, ei. Asuinalueemme pikkukaduilla ammutut raketit, jotka räjähtelivät suoraan pään yläpuolella, eivät saaneet innostunutta vastaanottoa koirilta, jotka oli kuitenkin pakko käyttää ulkona, oli sitten Uusi Vuosi tai ei. Aslan huusi ääneen säikähdystään ja levitti hysteriaa vanhempaan koiraan, joka ei viime vuonna ollut ilotulitteista juuri millänsäkään. Sisällä piti pienemmän istua koko ajan sylissä tai sitten se vaihtoehtoisesti painui rappusten alle, nurkkaan tärisemään. Enkä ihmettele, rattoisastihan se ilta kului arvaillessa että milloin jysähtää raketti ikkunan läpi.

Ihmiset ovat ajattelemattomia (blogia varten siistin ulosantiani; huomattavasti värikkäämpiä ilmaisuja asiasta käytin ihan IRL. Osasiko kukaan arvata?) ja uskomattoman typeriä. Kapeat kadut ja tiheästi kaavoitetut tontit eivät ole oikeita paikkoja ampua ilmaan mitään pahoja sanoja vakavampaa. Kuin olisi sotatoimialueelle joutunut. Raketteja ammuttiin klo 17:00 ja 02:30 välisenä aikana, joten siihen väliin mahtuu aika monta kauhuntäyttämää tuntia pennulle.

Minulle on herttaisen yhdentekevää ampuvatko ihmiset raketteja vaiko eivät, mutta se ei ole yhdentekevää, että missä niitä ammutaan. Kammohan koirille tästä varmasti ja valitettavasti jäi. Kunhan ei niin paha kuin tuttavien koiralla joka uusienvuosien seurauksena pelkää nykyään hysteerisesti ukonilmaakin jylinän ja paukahtelun takia...

Ensimmäisen kerran elämässään Alphonse lähti tänä aamuna lenkille häntä koipien välissä (ensimmäinen kerta ylipäänsä että sitä on nähty häntä mahaa viistäen...), pelokkaasti ympärilleen pälyillen. Aslan samoin. Ensi vuonna pakenemme koirien kanssa korpeen ja ainut mikä poksahtaa on skumppapullon korkki.