torstai 30. kesäkuuta 2011

Kannibaali ja kukkaislapsi


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tänä aamuna lenkillä meitä kohtasi lohduton näky: orava murhapuuhissa. Pörröhännällä oli käpäliensä välissä ja puoleksi suussaan pieni oravanpoikanen joka oli vielä elossa.

Ihmiseni saa henkisiä haavoja moisesta näystä (kyllä, urbaanin ihmisen vieraantuminen luonnosta saattaa aiheuttaa sen) ja hän jo suunnitteli pelastuspartio Bernard ja Biancan perustamista, mutta orava kiipesi männynrunkoa pitkin ja vei saaliin mukanaan. Ihmiseni jäi katselemaan avuttomana kannibaalia uhrinsa kanssa, muttei halunnut jäädä pidemmäksi aikaa todistamaan verityötä, vaan komensi minut mukaansa ja lähdimme paikalta.

Minua ei sanottavasti edes hätkäyttänyt oravan näkeminen siinä parin metrin päässä puuhiinsa keskittyneenä, enemmän minua kiinnosti ihmiseni reaktio ja katsoinkin häntä hämmästyneenä kun hän vetäisi kiivaasti henkeä joutuessaan todistamaan raakaa tekoa. Hänen suustaan pääsi myös korkeamman oktaavin "Eiiiiiiii!", joka pelästytti oravan puuhun. Tämä ehkä heilautti minua hieman tasapainosta, koska en tehnyt elettäkään rynnätäkseni oravan perään vaan jäin ihmettelemään sitä pääni kallellaan. Normaalitilanteessa olisin ajanut suippokorvan puuhun ja jäänyt väijymään sitä rungon viereen.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Alphonsessa elää pieni puutarhuri. Se nimittäin rakastaa kedon kukkia. Keväällä kun ensimmäiset kukat ilmestyivät tienvieruksille, lenkkimme pitenivät ajallisesti koska koiran täytyi saada käydä nuuskimassa tarkasti lähes jokainen se eteen tullut kukkiva kasvi.

Sillä on selkeät suosikkinsa, joiden kohdalla se haluaa aina saada pysähtyä ja nuuskutella niiden sulotuoksuja: kissankellot, horsmat, punaiset apilankukat ja pienet fuksianväriset kukat, joiden nimeä en tiedä, mutta joita se ei yksinkertaisesti voi ohittaa haistelematta niitä hartaasti. Kovat jätkät voivat ihastella kukkia. 

Kukat ovatkin huomattavasti paremman tuoksuisia kuin ympärillämme jatkuvasti leijuva Eau de Horribilis, eli hyttysmyrkky. Joka päivä kipitämme vihollisalueen läpi ja joka päivä, karkottimesta huolimatta, viholliset ampaisevat kimppuumme. Nyt kun helle on saapunut takaisin ja auringolle tulee paljastettua laajempia ihoalueita, on hyttysmyrkyn löyhkä entistä piinaavampi. Minäkin haistelisin mieluummin kukkia.

ps. harmitti tänä aamuna kun mukana ei ollut kameraa, jolla olisi saanut napsittua kuvia Alfiesta keskellä kukkapeltoa kun sen pään ympärillä oli hieman alle kymmenen sinisiipeä lepattamassa. Hippilapsi heinämaalla olisi ollut ikuistettavan arvoinen tilanne.

Perhoset pitävät puutarhurista. Puutarhuri yrittää syödä perhoset. Luonnon kiertokulku, näin se menee: oravat syövät toisiaan, koirat kauniita sinisiipiä.

Mäyräkoiran nanosekunnissa vaihtuvat ilmeet ja mielialat: rauhallisen alistuva...

ja silmänräpäystä myöhemmin valpas.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Mäyräkoira manipuloi


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Yritin keksiä ikiliikkujan. Rötkötin sohvan selkänojaa vasten mahallani, pidin ihmistä silmällä ja pureskelin aikani kuluksi vinkuvaa palloani (tiedän, että teidän saattaa olla vaikeaa uskoa - itsenikin on – etten ole suinkaan suolestanut ihan kaikkia lelujani. Vinkuvat pallot olen säästänyt, vaikka saisin sadasosasekunnissa nekin späleiksi). ihminen silmälläpitoni alaisena ei tehnyt mitään mielenkiintoista, kuten esim. pyrkinyt kohti jääkaappia, joka olisi saanut minuun toiveikasta eloa tai käynyt taikakaapilla jossa säilytetään herkkujani, joten itseni huvittamisvaihtoehdot olivat vähissä.

Aikani pureksittuani palloani ja kuunneltuani sen monotonista vinkunaa, työnsin sen sohvalta lattialle kuonollani. Tuijotin sitä hetken tiiviisti kun se makasi siinä lattialla (en ole vielä selvittänyt itselleni tätä outoa ilmiötä nimeltään 'painovoima', joten se herättää minussa aina hieman kummastusta) ja nostin sitten katseeni ihmiseen joka käveli ohitseni. Hän poimi palloni ja ojensi sen minulle. Nuolin häntä nenästä kiitokseksi.

Ihmiseni poistui takavasemmalle ja minä purin palloani. Tämä ei ollut mitenkään erityisen innostavaa puuhaa, joten vyörytin pallon uudestaan lattialle. Ja katsoin ihmistäni. Hän katsoi ensin minua ja sitten palloa. Ja kävi uudestaan nostamassa sen lattialta. Nuolin häntä jälleen nenästä.

Ihmiseni siirtyi keittiöön tarkkailemaan minua. Tässä vaiheessa on syytä selventää, että ihminen teki selvästi antropomorfiselta haiskahtavaa empiiristä tutkimusta aktio-reaktio-suhteista ihmisen ja koiran välillä. Minä tutkin ainoastaan saanko orjuutettua hänet.

En purrut enää palloani vaan vilkaisin ihmistäni ja pudotin pallon suustani lattialle. Tässä vaiheessa olin kuvitellut keksineeni ikiliikkujan: ihmisen, jonka hypnotisoinnissa olen päässyt niin pitkälle, että hän käy nostamassa jokaikinen kerta palloni lattialta, mutta valitettavasti näin ei enää tapahtunut. Haukahtelunikaan ei auttanut.

Ihminen pudisti päätään ja keskittyi aivan muihin asioihin. Koska en saanut tahtoani läpi, menin päivänokosille.

When in doubt, sleep.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Kun antaa kerran, yhden kerran, periksi mäyräkoiralle, niin sitten se suuren illuusionsa turvin kuvittelee, että tästä hetkestä eteenpäin ihminen on täysin sen vallassa.

Jos on helteinen päivä ja lenkkiä on takana jo hyvän matkaa ja mäyräkoira päättää, että sillä on liian kuuma, ihminen ei ole muistanut ottaa vesipulloa mukaan, aurinko paistaa suoraan niskaan ja reitinvalinnassakin on sen mielestä jotakin häikkää, niin saattaa olla, että mäyräkoira kipittää ensimmäisen tienristeyksen kohdalla puun alle läähättämään ja on mahdollista, että ihminen tuntee myötätuntoa eikä patista koiraa eteenpäin vaan kääntyy kotiinpäin.

On äärimmäisen todennäköistä että heti seuraavana päivänä mäyräkoira lötväyttää itsensä kyljelleen keskelle tietä kun se olettaa, että koska eilen makuuasento sai ihmisen muuttamaan mielensä, niin tokihan tämä sama temppu toimii joka kerran kun kun se haluaisi edetä kaikkia niitä omavalintaisia reittejä jotka eivät ihmisen suunnitelmiin sovi (yllättäen sen valitsemalla reitillä on sorsapoikueita joita se haluaisi käydä stressaamassa). Siinä se sitten makaa kylkiasennossa, kuin kuollut paino hihnan päässä, ja vilkuilee toisesta silmäkulmastaan, että miten ihminen reagoi.

Ja ihminen muistuttaa itseään, että seuraavalla kerralla houkuttelee koiran edes pari metriä eteenpäin ja esittelee sitten humppatukalle kotiinlähtöidean omanaan, eikä suinkaan niin, että koira saa tehdä itsenäisen päätöksen.

Mikään ei paina yhtä paljon kuin yhteistyökyvytön mäyräkoira keskellä tietä. Hävyttömästi se vaihtaa asentoa vielä selälleen ja odottaa maharapsutuksia venytellen itseään tien pölyisellä pinnalla (on sillä pokkaa!) On enemmän kuin mahdollista, että sille saatetaan äyskäistä tiukkasävyinen "Ja nyt justiin ylös sieltä!"-komento. Hymyilyttää kyllä vinosti toisesta suupielestä sen venkulointi, mutta sitä ei sovi mäyräkoiralle näyttää.

ps. mäyräkoiran ja ihmistensä kotijuhannus soljui eteenpäin rauhallisissa merkeissä. Mäyräkoiran mielestä puhdasta äksöniä olisi voinut olla enemmänkin, joten se onnistuneesti villitsi itse itsensä, koska ihmisistä ei ollut vauhtia nostamaan. Itseohjautuvan mäyräkoiran juhannusselviytymisstrategia tylsyyteen nuupahtamisen estämiseksi oli simppeli: remuamista lelut suussa ja tiikeriloikkia näkymättömiä vihollisia kohti.

pps. oho! Kuvapankki ei olekaan ehtymätön runsaudensarvi tai luonnonvara. Foto jää nyt julkaisematta, koska se ei ole vielä materialisoitunut kameraan, saati koneelle.



torstai 23. kesäkuuta 2011

Sadesään plussat ja miinukset


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Plussat:

  • ulkona märästä maasta nousee vastustamattomia tuoksuja
  • rankkasateella ulkoilevien hyttysten ja mäkäräisten määrä vähenee olemattomaksi
  • sadesäällä pääsee niille kaikista mukavimmille lenkkireiteille, paitsi rankkasateella (kts. allaolevat miinukset)


Miinukset:

  • sadesäällä ihminen ei salli venkoilua, jonka hän muuten saattaisi katsoa sormiensa läpi
  • rankkasateella lenkit ovat valitettavan lyhyitä ja ihminen tavallista hitaampi painavissa saappaissaan. Lyhyt ja hidas lenkki ei kuulune sopimukseeni
  • sateen jälkeen hyttyskanta lähentelee huippulukemia
  • sadesäällä kohtaa harvemmin koiratuttuja
  • rapaisuus ja märkä turkki-yhdistelmä vie yleensä suoraan toisen, keinotekoisen, vesisateen alle: suihkuun. En myöskään aivan täysin ymmärrä tätä tarvetta viedä minua kasteltavaksi, kun juuri olen tullut sateesta



Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Plussat:

  • mitkä plussat?

Miinukset:

  • koira on kulmakarvoihinsa asti ravassa neljästi päivässä
  • vaakasuora sade on eräs Luontoäidin vähemmän mukavista keksinnöistä. Aurinkolasit sadesäällä saattaisivat aiheuttaa kummastusta (saati uimalasit), mutta ovat vakavassa harkinnassa sillä sadevesi silmän ja piilolinssin välissä ei ole miellyttävää.
  • asuinalueemme on suhteellisen nuori ja vielä keskeneräinen. Keskeneräisiä ovat myös istutukset ja yleistä hämmästelyä aiheuttavat koivuriu'ut (sellaiset venytetyt vaivaiskoivut, ohuet ja pitkät) joita on istutettu ristiin rastiin viherkaistoille. Nämä pitkät tikut, jotka näyttelevät vähemmän vakuuttavasti koivuja, kaatuvat jokaikinen kesä voimakkaiden kesäsateiden/tuulten aikana koska niillä on pitkät ja ohuet rungot, jotka toimivat oivallisesti vipuvarsina; taipuvat maahan asti ja nousevat juurista ylös sillä seurauksella, että ne kaatuvat pyörä- ja ajoteille. Koivut on vaihdettu jo vähintään kolme kertaa. Jos ne eivät kuole talven aikana, kesäsateessa/myrskyssä ne menetetään viimeistään. Paitsi että osa niistä oli kuollut jo viime talvena ja n. puolet niistä on vaihdettu kevään aikana. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, loput kaatuvat kun ensimmäinen myrsky iskee
  • netin sadetutkat: sinällään hyvä idea, mutta kun sekä Foreca että Ilmatieteenlaitos antavat usein päinvastaisia tuloksia on käytettävä jotakin soveltavaa mediaania ja silti mennään metsään
  • päätäni on turha yrittää kääntää päätäni "luonto tarvitsee vettä"-faktalla. Meillä on suurimman osan vuotta maa täynnä valkoista, kylmää ja märkää möhnää, joten kesällä luonto saisi puolestani olla yhtä kuiva kuin – yleismaailmallisesti tunnettua mittaa käyttäen – kamelin kitalaki. Jokin suhteellisuus maan märkyydessäkin pitäisi olla (sitä paitsi, kun tuota vettä tuuttaa päiväkausia läpeensä on nurmikolla kohta enemmän sieniä kuin ruohoa.)

Tänä aamuna heräsin auringonpaisteeseen. Taivaiset hanat olivat sulkeutuneet, ainakin hetkellisesti. Olen valmis unohtamaan erimielisyyteni Luontoäidin kanssa.  

Kenen muun mielestä mäyräkoiran viivan mallinen suu on jokseenkin liikuttava ja hellyttävä?
 


maanantai 20. kesäkuuta 2011

Sateinen maanantai


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Tänä aamuna, kesken lenkkimme, sadekuuro yllätti meidät. Ihmiseni on joskus yllättävien harhojen vallassa säiden suhteen: vaikka taivas onkin tumma ja täynnä uhkaavaa pilvimassa, hän jättää sadevarusteet kotiin. Näin tälläkin kertaa ja jouduimme pikaisesti valitsemaan lyhyemmän vaihtoehtoreitin takaisin kotiin kun aamusade satoi päällemme. Kuljemme kyseistä reittiä vain silloin kun on lunta, koska se vie pitkin pyöräteitä ja kumpikin meistä yleensä pitää enemmän metsäreiteistä ja kuntopoluista. Tätä valitsemaamme reittiä kulkevat kuitenkin monet koirat päivittäin ja nytkin kohtasimme muutamia karvaisia kavereita omistajineen.

Etenin innokkaasti maata nuuskien ja ihmiseni näki, että olin päässyt jonkin erityisen mielenkiintoisen jäljille. Moista hännän heilutusta aiheuttaa yleensä vain kaksi asiaa: ruoka tai jäniksen/rusakon jäljet. Ihminen bongasikin kaksi siistiä, lähekkäin olevaa kasaa isomman koiran nappuloita, jotka näyttivät olevan osittain piilotetut tien vierustan soran sekaan. Saattaahan olla, että kyseessä oli jonkin koirakon vahingossa tiputtamat einekset, mutta ruokakasat vaikuttivat epäilyttäviltä. Viime aikojen koiramyrkytystapausten valossa ihmiseni korjasi kasat kakkapussiin ja vei roskikseen. En ehtinyt maistaa yhtäkään nappulaa.

 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Sadesää. Mäyräkoira ei enää juurikaan vastustele lenkkeilyä silloin kun sade huuhtoo niskaa, mutta kyllä se joka kerran pysähtyy ulko-ovella ja katselee epätoivoisena ympärilleen, kuin etsien katseellaan paikkaa johon ei sataisi.

Sen sateenkestävyyttä on lisätty viemällä sitä lenkille sen lempipaikkoihin silloin kun vettä tulee taivaalta ja yritetty tehdä lenkit niin mukaviksi kuin mahdollista, että syksyn sateiden aikaan vaivannutta totaalikieltäytymistä ei enää jouduttaisi kokemaan. Toistaiseksi tulokset ovat olleet yllättävän hyviä.

Itsehän varauduin varustuksella, joka alkuun tuntui olevan hätävarjelun liioittelun herkillä rajapinnoilla, kun puin sadeviitan ja lähes polveen asti ulottuvat kumisaappaat (jotka painoivat jalassa tonnin ja olo oli muutenkin viittoineen hobittimainen), mutta tunnin kuluttua olin valintaani tyytyväinen; vettä satoi tihenevällä vauhdilla eikä kevyemmillä varusteilla olisi pärjännyt kuivana kotiin asti. Aamulla olin jättänyt sadekamppeet kotiin, koska hetkittäinen ylioptimismi sai epäilemään, että netin sadetutkat eivät sittenkään olisi pitäneet paikkaansa. Pitivät ne ja olin vettynyt. 

Aurinkoisemman ajan tunnelmia.
 

perjantai 17. kesäkuuta 2011

(Mäkäräisten) puremia ja (hius) murtuma


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

"Alphonse! Kato tänne, otetaan kuva!"

"Ai minne?"

"Mihin piti kattoo?"

"Ai jaa. Joo."

 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Otsikon sulkeisiin jätetyt täsmäsanat olivat tarpeen, sillä "puremia ja murtuma" olisi ollut aavistuksen liian raflaava otsikko ja olisi saattanut lukijoiden silmissä muodostaa erheelisen kuvan: koira osallisena koiratappelussa tai ihminen kapakkatappelussa. Mutta ihan näin draamattisista tapahtumista ei kuitenkaan ole ollut kyse: ainoastaan lähikontaktista mäkäräisten ja ovenkarmin kanssa.

Oletteko nähneet miltä näyttävät silmät kun niiden kimppuun on hyökännyt yhtä miestä vaille komppaniallinen mäkäräisiä? Minä olen, jo melkein viikon ajan katsoessani aamulla peiliin. Siinä, missä yläluomet ovat olleet, on kaksi turvonnutta ilmatyynyalusta ja ripsien rajaa reunustaa tulipunainen paukamien helminauha. Turvotuksen saa onneksi laskemaan painamalla pakastetta keittiöpyyhkeeseen käärittynä luomia vasten ja paukamat voi oivallisesti meikata piiloon. Mutta näky on siistimättä vähintäänkin karu. (Olen melko varma, että jossakin kauhuleffassa on käytetty tehosteena autenttisia mäkäräisten pureksimia ihmisiä.)

En ymmärrä miksi hyönteisten piti hyökätä juuri silmiin, kun laajempaakin ja paksumpi-ihoista aluetta olisi ollut tarjolla. Luomissa on viheliäisen ohut iho ja jälki on sen mukaista.

Hyttyset puolestaan ovat avuliaasti viimeistelleet sen, mitä mäkäräiset ovat niille jättäneet ja olen vakuuttunut, että tämänkesäinen supersukupolvi lentäviä vampyyreja on lähes immuuni hyttysmyrkkyjä kohtaan. Se on niille ehkä hidaste, muttei este. Olen yrittänyt suojata sekä itseni että koiran (Alfielle valjaisiin hyttysmyrdeä) aamulenkeillä, mutta meitä kumpaakin on varotoimenpiteistä huolimatta kupattu säälittömästi: koiraa mahan alta ja minua kaikkialta.

Ja se hiusmurtuma? Varpaani. Minulla ja vasemman jalan pikkuvarpaallani on pitkä yhteinen tapaturmahistoria ja voisin puuduttaa teidät hengiltä kuvailemalla jokaisen epäonnista uloketta kohdanneen vaurion, mutta sen sijaan totean vain, että ensimmäisen kerran mursin varpaani pahasti vuonna 1989 ja siitä lähtien sitä on yritetty ottaa lähes vuosittain tahattomasti hengiltä. Sitä on vahingossa hakattu sängynjalkoihin, kynnyksiin, ovenkarmeihin, betoniporsaaseen, se on rappusissa kompastellessa jäänyt pinon alimmaiseksi jne. jne. Sillä nyt vaan on käsittämättömän huono tuuri. Tällä kertaa löin sen ovenkarmiin, edellinen kerta sattui täsmälleen näihin aikoihin vuosi sitten ja jouduin teippaamaan sen pitkäksi aikaa lenkkeillessäni. Nyt pääsin vähemmällä, mutta kiitettävän karmealta se on kyllä näyttänyt viime päivät mustelmineen.

Huusin vertahyytävästi kun paukautin sen makuuhuoneen ovenkarmiin viedessäni puhtaita pyykkejä vaatehuoneeseen ja koira juoksi välittömästi yläkertaan katsomaan, että kuka tappaa ja ketä, ja voisiko se kenties osallistua vähintään peijaisiin. Se tuijotti minua hetken hölmistyneenä kun hypin yhdellä jalalla ja päätti sitten, ettei sen apua tarvittu tällä kertaa. Varpaan hoitamiseen se on kuitenkin aktiivisesti yrittänyt osallistua nuolaisemalla sitä aina ohimennessään.

torstai 16. kesäkuuta 2011

BARF


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Olin kuvitellut, että uusi, jokapäiväinen raakaravintomenyyni pitää sisällään myös luonnon buffetpöydän antimet. Niin kuin esimerkiksi nahat jotka käärme on luonut ja jättänyt syötäväkseni tai ahvenet jotka ovat tulleet rannalle kuivumaan, ihan minua varten.

Ei sitten pitänyt. Ihmiseltä tuli taas kieltoa peliin. On se ihme juttu, että kun haluaisin metsästää oman ruokani ja ihmiseni paasaa nyt luonnonmukaisuuden puolesta, niin herkut jäävät maastoon. En olisi millään halunnut luovuttaa siitä kyyn nahasta, saati kalasta, mutta ihminen oli armoton. Koskas hän ei olisi.

 
Otteita ihmisen päiväkirjasta:

BARF = "bones and raw food" eli "luita ja raakaravintoa"-systeemillä on nyt menty sen puolitoista viikkoa. Hyvältä on vaikuttanut; ruoka sulaa huomattavasti hitaammin kuin nappulat, mikä tarkoittanee sitä, että koira käyttää tehokkaammin hyväkseen syömänsä ravinnon. Jätteen määrä on myös vähentynyt merkittävästi. Vatsa ei ole kipristellyt, pakonomainen ruohonsyönti on vähentynyt huomattavasti ja vaikka annoskoot ovatkin olleet vähän sitä sun tätä (lähinnä tätä eli isohkoja, käsivaralta kuppiin heitettyjä eikä sen kummemmin punnittuja), paino ei ole lähtenyt kasaantumaan fläskiksi koiran vyötärölle, vaan se on edelleen oma, hoikka itsensä vaikka syökin reippaanlaisesti. Alfiella onkin ruoka-annoskokeiluihin sopiva elimistö, koska se lihoo ja laihtuu helposti, joten jo parissa päivässä näkee selvästi mihin suuntaan annettuja ruokamääriä pitää muuttaa.

Ruokavaliosta on siis pudotettu pois viljat, pitkälle prosessoidut ruoka-aineet ja kypsentäminen. Kaikki on raakaa ja mahdollisimman luonnonmukaista. Makupaloistakin tällä hetkellä käytössä ovat ainoastaan naudan mahalaukkupallerot ja hedelmät. Mitään rasvaista (kuten porsaankorvia tms.) se ei ole saanut enää kuukausiin muutenkaan, eikä sen vatsaa haluta nyt niillä kuormittaakaan.

Toki on selvää, että näin lyhyellä aikavälillä ei vielä voi kovin painavia analyyseja tehdä, mutta tällä hetkellä näyttäisi vahvasti siltä, että barffaus sopisi koiralle paremmin kuin mikään aikaisemmin kokeilemamme nappula.

Sisäelimiä, raakaa kananmunaa, lihaa, kalaa ja erilaisia raakoja, soseutettuja kasviksia se siis pääasiassa on nyt saanut tämän barffimuutoksen ajan. Tässä vaiheessa on jo ehditty huomata, että porkkana (jota se suuresti rakastaa) ei sula niin hyvin kuin muut kasvikset, joten sen käyttö on pistetty minimiin. Parsasta on tullut sen uusi herkku ja täytyy olla todella tyytyväinen, että taloudessa asuu koira, jolle maittavat kasvikset/juureksetkin niin hyvin, ettei niitä ole tarvinnut upotella viiliin tai jugurttiin. On tullut myös huomattua, että koira juo vettä aikaisempaa vähemmän, liekö se sitten vatsaoireisiinsa tankannut sitä aiemmin enemmän?

ps. aamuherätys tuli sitten tänään 02:44 kun koira meni nukkumaan makuuhuoneen verhoille, jonne se kuopsutti itselleen pesän ja samalla vetäisi vahingossa lampun nurin. Mikään ei väsytä yhtä varmasti kuin parin tunnin yöuni joka katkeaa siihen, että ensimmäinen ajatus on: "Perkele. Nyt on lasinen lamppu säpäleinä pitkin lattiaa ja pääsee imuroimaan jo ennen kuin silmät ovat auki." Ei ollut rikki, kuin ihmeen kaupalla lamppu säilyi ehjänä, mutta yöunet eivät. 


Naama virneessä kivikossa.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kysely koiran hyvinvoinnista


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Anteeksi, ihmiseni puolesta. Hänellä on noin viisi miljoonaa pöytäseisotuskuvaa, joten te saatte kärsiä. Minusta puhumattakaan. Kuinka tavataan t-y-l-s-ä-ä?


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Olen joskus törmännyt allaolevaan gallupiin, mutten kuolemaksenikaan muista mistä se on peräisin. Vastasin nyt kuitenkin huvikseni näihin esitettyihin kysymyksiin ja kiva olisi, tietty, lukea muidenkin vastauksia samoihin kysymyksiin, mikäli kiinnostusta riittää.


Koiran Ravinto & hoito:

    1.Mitä ruokaa koirasi syö? Viime ajat syötiin Eukanuban mäyräkoiraruokaa lisukkeineen (ja kokeiltu muutamaa muutakin nappulamerkkiä), mutta ruokavalio muuttui vatsaongelmien takia.
    2.Vaihdatko ruokamerkkiä kun ruoka loppuu? Meni vaihtoon, todennäköisesti lopullisesti.
    3.Minkä perusteella valitset ruuan? Laadun ja terveellisyyden perusteella. Erityisesti nyt on tärkeää, ettei vatsanpuruja enää tule.
    4.Liotatko kuivaruokaa ennen kun tarjoat sen koiralle? Miksi? Miksi et? Pennulle liotin, junnulle en. Koiralle itselleen on sama, söisi kumminpäin tahansa, mutta haluan, että koiralla on pureskeltavaa, kun sillä hampaat sitä varten kuitenkin on. (Poikkeuksena mahavaivat jolloin nesteiden saanti on tärkeää; silloin liotan kaiken suureen määrään keitinlientä tai vettä)
    5.Tarjoatko säilykeruokaa? Miksi? Miksi et? En. En pidä hinta/laatu-suhdetta kovinkaan hyvänä. Tonnikalaa tosin joskus purkista olen antanut.
    6.Kuinka usein annat koiralle puruluita tai muita hampaille hyviä väliherkkuja? Dentastix päivittäin, puruluita on aina saatavilla. Myös ydinluita on tarjolla muttei päivittäin.
    7.Kuinka usein koira saa koirankeksejä yms? Kongin sisään on joskus laitettu Kongin omia koirankeksejä. 1 kpl/kerta. Muita koirankeksejä meillä ei ole, eikä tule. Koiran herkkuina ja palkkana ovat toimineet ihan vain banaani, omenapalat, nakinpalat (nakki on ollut niin spessuherkku, että sitä on käytetty vain näyttelytreenauksessa palkkana), merileväliuskat, kuivaliha, pihviliuskat, nauhan mahalaukkupallerot, mitä nyt sattuu kotona olemaan jne. 
    8.Saako koira kotiruuan jämät? Miksi? Miksi ei? Ei yleensä, ellei kyseessä ole kasvis/marja/hedelmä/juures-härpäköitä, olettaen ettei niissä ole liikaa sokeria/suolaa. Riisiä on saanut myös.
    9.Syökö koira BARF-ruokaa? Miksi? Miksi ei? Puolittaisella BARF:lla ollaan oltu aina, mutta nyt on siirrytty täysbarffaukseen.
    10.Montako kertaa koira juo vettä päivän aikana? Useita kertoja, pieniä eriä kerrallaan ellei ole mäyheltänyt puruluuta kahta tuntia, jolloin jano on kovempi. Lenkin jälkeen janottaa tietenkin myös enemmän.
    11.Kuinka usein vaihdat koiran veden? Useita kertoja päivässä.
    12.Juoko koira kupin kerralla tyhjäksi vai vähän silloin tällöin? Raskaan lenkin jälkeen saattaa vetäistä kupin tyhjäksi (kuppi ei siis ole koskaan täynnä vettä) ja ennen lenkkiä käy monesti tankkaamassa itseensä vettä, että on sitten millä merkata. Koiran oma tankki kestää n. 6km lenkin lukuisine merkkauksineen, ennen kuin tyhjenee täydellisesti, joten vettä on varastossa hyvin. Kamelikoira.
    13.Kuinka usein harjaat koiran? En harjaa koskaan, kampaan tiheäpiikkisellä. Karvanlähtöaikaan melkein päivittäin, nyt hyvin harvoin. Korvien alapuolelta useammin, koska sinne saattaa tulla helposti takkuja ja karvaa alkaa huopaantua ellei niitä kampaa auki. Korvakarvat myös uivat vellissä välillä (viili, jugurtti tms.), joten niitä selvitellään toisinaan.
    14.Kuinka usein peset koiran hampaat? Hampaita ei olla pesty, koira syö dentastixin päivässä ja pureskelee puruluita ja ydinluita. Ehkä pitäisi ostaa se hammasharjakin jo vähitellen...
    15.Montako ateriaa koira saa päivässä? Kaksi ateriaa + yhden kevyen välipalan pitkän lenkin jälkeen.
    16.Moneltako tarjoat ruuan/ruuat? Varsinaiset ateriat n. Klo 7.30 ja n. Klo 20:00. Välipalaa tyrkätään aina johonkin väliin.
    17.Kuinka usein leikkaat koiran kynnet? Kun tarvetta ilmenee, kerran kahdessa viikossa ehkä tällä hetkellä. Kynnet kuluvat maastossa myös aika hyvin ja leikkausväli on harventunut talvesta.
    18.Kuinka usein trimmaat koiran? Rotu ei ole trimmattava. Tassukarvat siistin kerran viikossa muuten koiralle kasvaa karvasukat.
    19.Kuinka usein peset koiran turkin? Pari kertaa tuo on kait pesty kokonaan ja shampoolla. Jossakin bensaläikässä oli pyörinyt, joten oli pakko pestä ettei syttyisi palamaan kun käveli kynttilän ohi. Haju oli myös melko vahva. Hanuri on pesty shampoolla sen jälkeen kun anaalirauhaset tyhjennettiin, koska löyhkä kirveli ihmisten silmiä. Mahan alta on pesty pelkällä vedellä rapakausina ja tassuja on tietenkin myös pesty silloin.
    20.Kuinka usein puhdistat koiran korvat? Kun tarvetta ilmenee. Isketään puhdistusainetta korvaan ja putsataan. Eipä sieltä juurikaan vaikkua ole koskaan tullut.

Ulkoilu & koulutus:

    21.Kuinka monta kertaa käytät koiran ulkona päivässä? 3 varsinaista lenkkiä ja iltapissatus ennen nukkumaanmenoa. Joskus käväistään lähikaupassa lenkkien välillä, mutta sitä ei oikein voi laskea kun matkaa on vain muutamia satoja metrejä.
    22.Kuinka pitkiä lenkkejä käytät? Keskimääräisesti 14 km päivittäin, vaihtelevassa maastossa. Kaksi lenkeistä on aina vähintään sen 1½ tuntia kestoltaan. Toki tässä käytetään omaa harkintaa ja maalaisjärkeä, ilmoista ja lämpötiloista riippuen. Yleensä koira lämmittelee ensimmäiset kilometrit ja sitten haluaa pistää juoksuksi, ihminen ei välttämättä haluaisi pistää juoksuksi näillä helteillä...edes aikaisin aamulla tai myöhään illalla.
    23.Annatko haistella vastaan tulevia koiria? Jos ovat tuttuja. Ja tuntemattomien kohdalla käytän omaa harkintaani enkä luota omistajan sanaan, että "tää on sit ihan kiltti koira" ennen kuin näen mitä merkkejä ko. koira antaa omalleni. Luen myös oman koirani elekielen ennen kuin päästän sen tutustumaan. Aika halpa henkivakuutus. Tosin koira ei selkeästikään pidä lajitovereista joilla on iso pää, joten kaikki rotikat + nöffit ja mastiffi/pystiffi tms. rodut se kiertää kaukaa koska näillä on sen mielestä hallitsemattoman iso pää, josta lankeaa valtava varjo. Muutaman kerran on tullut tätäkin asiaa naurahdettua. Kiinnostusta olisi kohtaamiseen, mutta toisen pää pelottaa. Näillä mennään.
    24.Osaako koira olla vapaana lenkillä eikä huomioi esim. muita eläimiä? Ei. Ei todellakaan. Huomioi ihan kaiken liikkuvan, joten ei tulisi mieleenikään pitää sitä vapaana ellei olla keskellä metsää suuremman koiralauman mukana. Laumassa se pysyy, eikä lähde harhailemaan. Yksikseen se takuulla keksisi kaikenlaista mukavaa ajanvietettä johon vahvasti liittyisi se, että se katoaisi välittömästi näköpiiristä.
    25.Osaako koira ohittaa kauniisti muut koirat? Riippuu vastaantulijasta. Jos jotkin toiset koirat eivät kävelisi ohi torahampaat esillä, osaisi varmasti ohittaa vielä kauniimmin. Joidenkin koirien perään se haluaisi rynnätä, nämä koirat ovat lähes poikkeuksetta narttuja.
    26.Osaako koira odottaa hiljaa kaupan ulkopuolella, kun käyt kaupassa? Osaa. Jätän koiran lukittuun häkkiin ja se odottelee siellä nätisti, pää kallellaan, herkkujen toivossa. On totutettu siihen, että saa palan naudan mahalaukkupalleroa kun on hiljaa ja hermoilematta. Ruokavetoisella koiralla toimii kuin junan vessa.
    27.Käytkö koirapuistossa? Miksi? Miksi et? Käyn. Viime aikoina koira on käynyt siellä myös hieman pullistelemassa toisille uroksille.
    28.Hallitseeko koira perustottelevaisuuden? Hallitsee. Joskus teeskentelee ettei hallitse. Näyttelee myös vakuuttavasti kuurosokeaa kun ei huvita tai kiinnosta.
    29.Harrastatko koiran kanssa mitään? Kuinka kauan olet harrastanut? Eipä tuon kanssa vielä systemaattisesti ole mitään harrastettu. Paitsi temppuja, näyttelytreenausta, kotitottista ja metsässä mennään jälkien perässä.
    30.Kilpailetko koirasi kanssa missään lajissa? Millä tasolla? Koira kilpailee vasta ajatuksen tasolla. Ehkä tämä realisoituukin tässä vielä joskus...?
    31.Onko koira missään lajissa valio? Ei. Paitsi omissa silmissäni. Valioiden valio, minun pieni.
    32.Tietääkö koira, mitä EI tarkoittaa? Totteleeko se sitä? Tietää. Tottelee. Se tottelee myös ei-sanan eri johdannaisia, kuten sormen heristelyä, pään pudistusta, äp!-äännähdystä jne. jne. Sitten on päiviä kun se ei muista mitä "ei"-tarkoittaa tai se haluaa ymmärtää sen tarkoittavan "juu, ilman muuta, toki, teepä tuo vielä uudestaankin!".
    33.Keräätkö koirasi kakat? Miksi? Miksi et? Kerään tienvarsilta ja muilta yleisiltä paikoilta, metsistä en, ellei koira kakkaa keskelle polkua, kuten se joskus tekee. Se omahyväinen pieni porsas.
    34.Saako koira tulla tuoleille, sohville, sängyille? Miksi? Miksi ei? Sohvalle saa mennä oma-aloitteisesti, mutta väistyy siitä, jos ihminen niin haluaa, ja sängylle ainostaan kutsuttaessa. Tuoleille ei saa mennä, eikä sitä kyllä tuolit kiinnostakaan.
    35.Valitsitko pennun nimenomaan kotikoiraksi vai harrastuskäyttöä ajatellen? Koira valittiin vain ja ainoastaan perheenjäseneksi. Se on kotikoira, se on tuleva näyttelykoira, sen kanssa harrastetaan kotitottelevaisuutta, erilaisia aktivointitehtäviä, käydään metsässä (ei metsäLLÄ siinä mielessä kun se mielletään ajamiseksi) ja paneudutaan mejään heti kun ihmiset saavat itseään ja toisiaan niskasta kiinni.

Terveys:

    36.Onko koiralla mitään perinnöllistä sairautta? Mikä? Ei ole.
    37.Rajoittaako se mahdollista harrastusta? Ei haittaa, kun ei ole.
    38.Joutuuko koira olemaan lääkityksellä? Tällä hetkellä, kyllä. Valitettavasti.
    39.Onko koiralla ollut satunnaisia haavoja tai onko se ollut tapaturmissa? Toisen etutassun lihas venähti pienenä.
    40.Onko mahdollinen sairaus/tapaturma rajoittanut koiran normaalia elämää mitenkään? Ei.






torstai 9. kesäkuuta 2011

Hellettä ja selviytymiskeinoja

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Öisin on kuuma. Nukutaan ikkunat auki ja pöytätuuletin päällä. Eilen asetuin sängylle juuri sopivaan kulmaan, niin että tuuletin puhalsi minut nopeasti tainnoksiin. Huomasin myös, että peräpään kääntäminen keinotekoiselle tuulelle viilentää mukavasti villahousuja. (Ihminen toivoo, ettei minulla olisi ilmavaivoja kun nukun takalisto tuuletinta kohti, koska tuuletinavusteisesti hajujen leviäminen kuumassa huoneessa tapahtuu valoa nopeammin.)


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Helle hellii Suomea. Hyvä näin. Mutta se hellii nyt sen verran rankasti, että lenkeillä sekä ihminen että koira toivovat välillä tuulta ja varjoa. Pitkät lenkit on tehty aamuisin ja myöhään illalla, kun linnutkin nuokkuvat puissaan kuumuuden tuupertamina. Mutta ihan kauheasti ei sekään aamulla ole auttanut; aurinko tiristää somasti puiden lomasta ja iholla puolestaan voisi tiristää kananmunan, jos toisenkin.

Koiralle on kuitenkin helpotusta tiedossa: sille varataan juomapulloon vettä mukaan ja sen kaulaan kietaistaan litimäräksi kasteltu, vaaleansininen bandana-huivi ja läähätys vähenee lähes olemattomiin. Ihminen suojaa päänsä samanlaisella huivilla (viisastuneena edelliskesän auringonpistoksesta) ja tekstiilikaksoset käyvät lenkillä. Se joka meille nauraa, on ite!

Minun pieni.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Toipilaana


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Seuraan käsimerkkejä...tai sitten naisihminen yrittää hypnotisoida minua.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:
 
Onneksi pieni toipilas on parantunut jo lähes ennalleen, hieman väsyneempi se on kuin yleensä, mutta muuten selvästi parempaan suuntaan ollaan taas menossa. Toipumisen merkkejä ovat selvästi nekin, että se kävi äsken levittämässä rullallisen kakkapusseja pitkin lattiaa ja ärisi niille (jotakin niihin liittyviä toimenpiteitä vastaan, kenties?). Se myös varasti kenkiäni sisäpohjan irrotusta varten. En tiedä mihin se aikoo käyttää kaikkia sisäpohjia joita se on jo onnistunut kähveltämään  (melkein kaikki lenkkarini ovat tätä nykyä riisuttua mallia). Ehkä sillä on muutama niksi hihassaan. Ainahan sillä.
 
Uupunut ja unessa.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kasvattajalla treenaamassa ja päivystyskäynti...



Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Arvatkaa ketkä ovat kuvassa? Kyllä vaan, söpö Tuplavahinko, Kauhukaksikko, VelmuVeljespari, Eetu ja minä.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Vietimme sunnuntaita pakkaamalla Alfien autoon ja ajamalla kasvattajalle (terveisiä ja kiitoksia!) hands-on näyttelytreenausta varten. Paikalla olivat koirien edustajista Eetu ja Alfie, ehtiväinen ja eläväinen kauhukaksikko, poikien emä Viola ja kauhukaksikon isosiskopuoli Sona.

Näyttelykonkarit näyttivät mallia ja junnut tekivät perässä. Pojat eivät olleet erityisen innostuneita pöytäseisottamisesta, enemmän olisivat kiinnostaneet painitreenit ja juoksuleikit. Keskittymiskyky on vielä osittain kirpun luokkaa, mutta hienosti jaksoivat!

Päivä oli aurinkoinen ja kaunis, maaseudun rauhassa tuuli humisi puissa ja pihapiirissä oli rauhallista. (Jos ei ottanut huomioon veljesten valitusvirttä joka kaikui kesäillassa. Pojat oli  nimittäin välillä pistetty ulkona aitaukseen ja sieltä kuului jatkuva "tulkaa päästämään meidät täältä pois"-kitinä. Erityisesti jos veljeksiä erehtyi vilkaisemaan, piippaus yltyi kuorolauluksi.)

Yleisesti ottaen veljesten hörhöily ja hötkyily oli samaa luokkaa kuin aina muulloinkin; ei ole epäilystäkään ketkä kaksi osaavat ottaa ilon irti jokaisesta tapaamisesta. Vedet juodaan samasta kupista ja aina yhtä aikaa, kylki kyljessä tohotetaan menemään ja heti jos toinen ottaa vähän rauhallisemmin yhden silmänräpäyksen ajan, toimii toinen koirakansankiihottajan roolissa.

Eetu treenaa pöydällä.

Alfien vuoro. (Noviiseilla etukulmaukset hakusessa...)


Väliaikaviihdettä tarjoavat mäyräkoiraveljekset...

...eikä touhulle ihan heti ole loppua näkyvissä.

Pakkotauko. Kesto n. 10 sekuntia.

Veljesten emä, Viola.

Veljesten isosiskopuoli, Sona.


ps. Alfiella viikonloppuna alkanut ripuli äityi niin pahaksi tänä iltapäivänä, että juotu vesikin tuli heti ulos. Kävimme päivystyksessä toteamassa, että oltiin taas oltu oikeilla jäljillä: vatsan limakalvo ärtynyt. Antibioottia niskaan piikkinä ja samaa tavaraa viikon kuurina, oksennuksen estolääkitys päälle ja mahahaavalääkitys aloitetaan uudestaan. Olin pakkojuottanut Alfieta (se ehkä vihaa minua hiukan tällä hetkellä) riittävästi, mutta illaksi pistettiin silti ihon alle nesteytys, kun viime tunteina kuitenkin neste oli tullut ulos molemmista päistä. 

Ruohon syömisestähän tämäkin ongelma taas tuli: ensin sitä syödään, että saataisiin elimistö putsattua, sitten se aiheuttaa oksentelua, joka saa vatsan ärtymään ja siihen ärtymiseen syödään lisää ruohoa että vatsa lakkaisi kipristelemästä. Melkoinen pattitilanne. Ja ei kun uusia pettymyksiä kohti...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Luodolla

Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minähän tunnetusti rakastan tuulta, joten ihmiset veivät minut eilen retkeilemään paikkaan jossa varmasti tuulee! Luodolle. Villi tuuli, joka puhalsi joka suunnasta yhtä aikaa oli mielestäni ihanaa; juoksin sitä päin, seisoin meressä silmät kiinni, kuono kohti ulpalta puhaltavaa puhuria, korvat lepattaen. Minusta tulisi hyvä luotokoira. 

Meri. Täynnä ihania tuoksuja.

Tuolla se on, meri. Sinne, siis.

Tuuli. Mikä loistava keksintö!
Lautalla jännitti. Kovasti kolinaa, ryminää ja moottoreiden pauhua. Oli pakko jatkuvasti tarkkailla ettei se kelluva kuljetusväline vain uppoa keskelle merta.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Mielenkiintoinen elementti tämä suolainen vesi. Haisee erilaiselta kuin järvivesi. Haisee selvästi Ruotsilta. 

Hetkinen. Nämä aallothan ovat märkiä!

Persvillani kastuivat. Kiitos, riittää.
Parempi pysytellä kuivalla maalla.
Majakka ja...perävaunu?

Täällä on lokkeja. Täällä on kaloja. Täällä on kalalokkejakin. Viihtyisin.

Mäyräkoira oli omassa elementissään koko päivän. Luoto oli jättimenestys, mutta koirapuisto ei niinkään: siellä meinasi karkkariuroksesta tulla kintaat kun mäyräkoiralla hitsasi kiinni. Mäyräkoira on nyt erityistarkkailussa.