keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Migration mode activated


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Ihmiseni ovat eläinlääkärin kanssa puntaroineet ruohonsyöntiäni ja oksenteluani kyseisen vihreän aamiaiseni jälkeen ja tulleet siihen tulokseen, että aamurutiinit täytyy kääntää päälaelleen. Ensin-lenkki-sitten-ruoka-yhdistelmä on saanut minut hamuamaan heinää suuhuni, mutta tänä aamuna teimmekin toisinpäin. Kävin herättyäni pikapissalla ja tulin sisälle syömään. Varsinainen aamulenkki suoritettiin vasta ruokailun jälkeen. En syönyt ruohoa. Mahani oli jo täynnä.

Ihminen oli vähän hämmentynyt, että ratkaisu oli taas ollut näin kipeäätekevän yksinkertainen, mutta ei häneltä voi yksinkertaisesti odottaa liikoja. Hän on kuitenkin vain ihminen ja siksi jo valmiiksi hieman viallinen.

ps. tänään aamulenkillä saimme kuulla, että tuttu karkkariuros osaa säännöstellä itse ruokansa (ihminen katsoi häntä ihailevasti). Kaverikarkkarini ruokakupissa on aina nappulaa, mutta hän ei koskaan vedä ruualla övereitä. (Minä katsoin häntä tyrmistyneenä. Jos ruokaa on tarjolla, se on viimeisteltävä jokaista murusta myöten!)

Karkkariuros on oppinut huomattavasti paremmin kouluttamaan oman palvelusväkensä, koska nämä osaavat jättää koiralle riittävästi einestä kuppiin. Omassa metodissani olevat puutteet ovat päivänselviä. Vielä suurempia ovat puutteet henkilökunnassani.


Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Pitkäkestoinen, tasavauhtinen liikkuminen on tuottanut positiivisia tuloksia. Mäyräkoira näyttää omaksuneen uuden, tyydyttävän tavan liikkua. Mistäkö tiedän sen? Siitä, että kun se etenee vierelläni keskittyneenä sitä ei välttämättä edes kiinnosta pysähdellä joka kerran luvan saatuaan merkkailemaan ja nuuskimaan.

Olen oppinut lukemaan sen kehonkieltä entistä paremmin; se liikkuu määrätietoisesti, mutta rentona eteenpäin, katse kohdistettuna suoraan horisonttiin eivätkä sitä välttämättä kiinnosta edes puskista lentoon pyrähtelevät linnutkaan kun se pääsee sisälle rytmiinsä. Monesti on käynyt niin, että kun puolen tunnin yhtäjaksoisen nopean kävelyn jälkeen annan sille luvan mennä nuuskimaan, se pysyykin vierelläni, ainoastaan katsahtaa silmiini kuin kertoakseen, että on kuullut, muttei sitä nyt huvita. Siinä vaiheessa kun se osoittaa herpaantumisen merkkejä, pysähdymme ja annan sen fiilistellä rauhassa, enkä hoputa sitä. Se tulee yleensä oma-aloitteisesti takaisin vierelleni tyytyväisenä kytkemään vaellusmoodinsa takaisin päälle.

Menneen talven aikana sen lihaksia on kasvatettu umpihangissa ja nyt se tuottaa tulosta: se ei väsy helposti, se on sinnikäs ja innokas kulkija ja siihen on tullut aivan uudenlaista varmuutta.

Olen ollut huomaavinani, että muutamat toisten koirien ohitustilanteetkin ovat menneet sujuvammin ohi, mutta saattaa olla, että tämä on ainostaan illuusio ja toiveajatteluni korkeimman asteen ilmenemismuoto. Emme kuitenkaan lannistu, koska olemme huomanneet sen, että liikunta todellakin on avainsana. Määrä on tärkeää, mutta yhtä korkealle sijalle nousee laatu. Koiran kanssahan on aina liikuttu paljon, määrä ei ole tainnut sinällään edes lisääntyä juurikaan, mutta toteutus on muuttunut. Kaikki tapahtuu ihmisen säännöillä, mutta myös koiran ehdoilla. On ollut ilo huomata, että ihmisen säännöt ja koiran ehdot ovatkin sitten loppupeleissä olleet yksi ja sama asia.

ps. tuli taas tänään iltapäivälenkillä huomattua miten hetkittäinen herpaantuminen vie ohjat pois ihmisen käsistä. Olimme metsäpoluntapaisella ja hieman hermostuneena vilkuilin maassa lojuvia oksia, josko niillä olisi sahalaitakuvio selässään (olimme lähellä aluetta jossa mieheni törmäsi Alfien kanssa käärmeeseen. Sori Anu, yritän lopettaa nämä käärmepostaukset/kommentit tähän...). Koira kulki selkäni takana, mutta vaistosi epävarmuuteni ja pyyhälsi ohi, häntä pystyssä. Laumanjohtajan paikka oli ollut avoinna kun ihminen huokui heikkoa energiaa. Komensin sen taakse ja palasimme polulta tielle jossa minun ei tarvinnut kytätä jokaista risua paranoidisesti. Ja koirakin palasi omalle paikalleen viereeni.

 Ihan kohta menee hermo tähän seisomiseen. Anna nakki.

8 kommenttia:

  1. Joskus ongelmiin on olemassa yksinkertainen ratkaisu. Toivotaan, että Alfien ruohonsyönti tuolla konstilla vähenee.

    Ja meillä on muuten käytössä "Ossin oma ruokarytmi" joka tarkoittaa sitä, että aamulla pistän allergiapipanat kippoon ja Ossi saa syödä ne juuri silloin kun huvittaa. Siitä ei tulisi mitään jos yrittäisin saada sen syömään tiettyyn aikaan ja miksi niin tekisin. Syököön koira silloin kun sille sattuu ruoka maittamaan. Ossi muutoin kanssa osaa säännöstellä ruokansa. Jos laitan enemmän kuin normiannos niin ihan varmasti kipon pohjalle jää pipanoita. Toinen hassu seikka Ossin syömisessä on se, että kesää kohti ruokailu vähenee ja talvella menee yleensä kaksi annosta. Onkohan Ossillakin mielessä "kroppa kesäkuntoon"? Tosi hieno poseeraus Alfiella. Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  2. Ei kun puhutaan vaan taas käärmeistä, naapurin setä sanoi tappaneensa tänä keväänä jo 8 käärmettä niiden pihalta! Ehkä ne onkin kaikki siellä? Tänään mä taas vaan huusin Topille metsässä, kun se painelee mun edellä (eh, meillä ei ole kouluttauduttu kulkemaan mun takana, narun päässä on joku ohjuksen tapainen...) ja mä en voinut kytätä rauhassa, että reitti on selvä... Ja koko talven olen haaveillut, että päästään metsään... Miten tässä näin kävi!

    Topi tuli äsken ekaa kertaa koskaan portaat ylös yläkertaan! Hassua. Viikonloppuna se tuli yhtäkkiä puoleen väliin tasanteelle, mutta aina, kun näki ihmisen yläkerrassa, lähti juoksemaan suin päin takaisin alas. Logiikka kohdallaan. Mutta nyt se otti ja juoksikin portaat tasanteelta ylös saakka mun perässä ja patsastelee täällä mun jaloissa hyvin itseensä tyytyväisenä:)

    Hienoa, ettei Alfielle maistunut enää ruoho aamuruoan jälkeen!!! Josko sillä selvittäisiin ilman mahakipuja tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
  3. Ollikaan ei jätä nappulan nappulaan ruokakuppiin, itse asiassa reunatkin nuollaan kolmeen kertaan ja yhden kerran käydään hetken päästä tarkistamassa, että kuppi on todellakin tyhjä. Jostain muistan lukeneeni, ettei ole hyvä juttu, jos koiralla on ruokaa koko ajan kupissa. Eipä ole tarvinnut tätä meidän perheessä edes pohtia, koira syö kaiken näkemänsä ruoan. Paitsi jääsalaatin.

    Emme ole vieläkään ehtineet teidän rannoille lenkille. Vielä tässä joskus... saat sitten nähdä mäyräkoiran, joka todennäköisesti liikkuu epätyydyttävällä tavalla riuhtoen jokaisen hajun ja risahduksen perään. Metsässä on liikaa kaikkea kivaa. Mökillä irti olleessaan Olli liikkuu rauhallisesti ja harkiten. Onko hihnassa syy epätasaiseen kulkemiseen?

    VastaaPoista
  4. Hienoja saavutuksia teillä sekä lenkillä että näyttelyseisonnassa :) Onnea kovasti.
    "...se pääsee sisälle rytmiinsä" kuullosti hienolta ajatukselta koiran lenkillä tarpomisesta. Maistelin hetken tuota tunnetta ja olin rehellisesti kateellinen oman jo yli 2-vuotiaan pötkökoirani rytmitajun puutteesta. Mutta oivalsin saman tien kyllä asian, jota aktiivisesti yritän työntää pois mielestä tai ainakin pyrin usein kieltämään sen syy-yhteyden lenkkikäyttäytymiseen.
    No, yksinkertaisesti Artun emäntä ei ole "puolen tunnin yhtäjaksoisen nopean kävelyn" ihminen, pikemmin sellainen fiilistelijä ja luonnossa hortoilija. Vaadi siinä sitten koiralta jotain, johon oma temperamenttini haraa vastaan joka askeleella. No, koira kyllä menisi lujaa eteenpäin, mutta se tasainen tallaaminen minun tahtiini puoli tuntia on kyllä vielä haavetta. JA saa nähdä kun se nyt kotiutuu, miten kovat sulkeiset sille joudun pitämään. Vai annanko mennä ja tulla miten lystää, ehkä se hämmästyksestä alkaa pyytää elämänohjeita ja käytöstapojen aktiivista koulutusta ;D))

    Ajatukset on vissiin vielä unessa, mutta jatkanpa töitä ja jätän tilaa selkeämmille viesteille blogissasi. Vielä 3 päivää ja sitten päättyy Artun kaikkien aikojen pisin reissu... Näin viime yönäkin Artusta unta, onneksi en ihan niin kamalaa kuin oli se painajainen viikonloppuna: löysin unessa Artun maasta ketun raatelemana...

    VastaaPoista
  5. Marja-Leena: meillä on tarkka rytmi tuolla pojalla, vielä sitä pentuaikojen rytmitystä, mutta toisaalta se on koira, joka selvästi on tasapainoisempi rutiinien kanssa. Ruoka tulee aamulla kuppiin about samoihin aikoihin aina, iltaisin myös. Ei voisi kuvitellakaan, että jättäisi sille safkaa kuppiin, se ei siellä kauaa vanhentuisi! :D
    Niin, ja syödäänhän meillä pieni välipalakin, pitkän lenkin jälkeen :)

    Poseerauksessa ollaan vielä valovuosien päässä siitä, miltä se tulisi näyttää, mutta nyt ollaan lähinnä vain keskitytty seisomaan rauhallisesti ja nätisti pöydällä, turhia hötkyilemättä, ja varsinkin istumatta kesken kaiken ;)

    ps. Ossilla on varmasti kroppa kesäkuntoon-projekti menossa ja meneehän talvella kehon lämmitysjärjestelmän ylläpitoon myös enemmän energiaa kun kova pakkanen.

    VastaaPoista
  6. Anu: siis, kahdeksen käärmettä?! Olisin ehkä pyörtynyt moisesta. Tai siis taatusti olisin pyörtynyt! :D Tuo on ehkä mun pahin painajainen, että pihamaalta löytyisi jalatonta, sahalaitaselkäistä kaveria. Hui.

    Vai on Topikin ruvennut rappusissa matkustajaksi? :) Meillä Alfie pinkoo hirvittävää vauhtia ylös ja vielä kauheampaa alas, jos vain suinkin pääsee livahtamaan niin että portti on jäänyt auki. Alashan ei päästetä sitä yksin tulemaan, vaan kannetaan, mutta joskus käy niin, että se onnistuu juoksemaan portaat alas, torujen saattelemana ;) Alfie ei viihdy yläkerrassa selvästikään niin hyvin alakerrassa, mutta pääsääntöisesti haluaa olla siellä missä muukin lauma. Iltaisin jos se on yksin alakerrassa, niin kyllä se ennen pitkää tulee meidän perässä ylös ja käy tarkistamassa, että kaikki ovat paikalla ;)

    VastaaPoista
  7. Olli: eipä hätiä mitiä, kyllähän meillä on varmasti aikaa jossakin vaiheessa nähdä :D Tuosta hihnakäyttäytymisestä vielä: eihän siinä mitään vaikka koira kulkisi millä tavalla, jos se ei itseä haittaa...mulla vaan on kipupiste just tuo lenkkeily. En kestä yhtään vetämistä ja riuhtomista, joten siihen on erityisesti kiinnitetty huomiota, alusta alkaen. Muutenhan meillä elää tuo koira kuin pellossa! :D Moni sellainen asia on sille sallittua, mitä varmasti muut koiraihmiset eivät hyväksy omillaan; koira makailee sohvilla ja sängyssä vetelemässä nokkaunia ihmisten kainalossa. Öisin ei tosin nuku meidän vieressä vaan pedillään tai (valitettavasti) makuuhuoneen verhojen päällä tai tuolin alla matolla :)

    Etkä sinäkään varmasti usko Alfien nähdessäsi, että tuo villiminkki oikeasti kuuntelee yhtään mitään ohjeita normaalisti, kun sillä napsahtaa heti korvat off-asentoon kun näkee toisen koiran! :D Saat sitten huomata ihan omakohtaisesti kun se bongaa Ollin, että miksi aina valitan täällä blogissa noista ohitustilanteista! :D ps. toivottavasti Ollilla ei mene hermo junnun kanssa! :)

    VastaaPoista
  8. Mai: siis osut, mun mielestä, täysin naulankantaan tuossa ajatuksessasi, että Arttu menee sen mukaan mikä on sun tyyli ja mieliala lenkillä. Mä olen sellainen suorittaja lenkeillä: en yleensä pysähtele haistelemaan kukkia, vaan etenen määrätietoisesti pisteestä a, pisteeseen b. (Toki poikkeuksiakin on olemassa). Mä haluan tietää mihin olen menossa, kauanko aikaa siinä suurinpiirtein menee, että olen siellä päätepisteessäni etc. Mulle päämäärätön kävely on kauhistus, en koskaan lähde mihinkään ellen ole tarkasti kartalla :) Olen vähän outo tuon(kin) asian suhteen ;)

    Mies yleensä käy Alfien kanssa iltalenkin ennen iltasapuskaa ja silloin ottavat kyllä kaiken irti; juoksevat ja riekkuvat, mutta mulle on jäänyt sitten lähinnä nämä marssijärjestyksessä suoritettavat lenkit! :D Mutta se toimii todella hyvin näin ja on ollut kiva huomata, että iltalenkilläkin Alfie palaa oma-aloitteisesti viereen kulkemaan sitten kun sille riehuminen riittää :)

    Arttu onkin ollut pitkällä lomareissulla :) Mahtaa olla ihanaa saada pieni karvanaama takaisin kotiin <3 Mä en ole ollut vielä yhtäkään yötä erossa Alfiesta, muut miehistön jäsenet ovat kyllä olleet.

    Kauhea painajainen sulla...alitajunta varmasti ilmoittelee, että emännällä on ikävä :)

    VastaaPoista