torstai 17. helmikuuta 2011

Kiljuntaa ja pusuja


Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:

Minun naisihmiseni on kiljuntaherkkä. Häntä ei voi päästää katsomaan mitään pelottavaa televisiosta, hän nimittäin kiljuu niin lujaa säikähtäessään, että on onnistunut kerran pelästyttämään pahanpäiväisesti elokuvateatterillisen ihmisiä. (Häntä ei voi siis päästää elokuviinkaan jos tiedossa on jotakin pelottavampaa kuin Nalle Puhin tai jonkin muun, vastaavan ja harmittoman, seikkailut.) Hän on pistänyt kaikenlaiset kauhufilmit mustalle listalle viime vuosien aikana ja hyvä niin, olen nimittäin kerran ollut todistamassa kuinka poikaihminen tarkoituksellisesti säikäytti hänet ja se epäinhimillinen ääni joka hänen kurkustaan kohosi sai minutkin pelästymään ja juoksemaan seiniä pitkin pakoon. Olin silloin hyvin pieni ja muutenkin suhtauduin äkillisiin ääniin suurella varovaisuudella. Hänen piti houkutella minut takaisin luokseen nappuloilla ja poikaihmistäni nootitettiin ankarasti tämän jälkeen. Minä mulkoilin naisihmistä jonkin aikaa suhteellisen epäluuloisesti ennen kuin saatoin varmistua siitä, ettei hän pääsääntöisesti huuda kuin hyeena.

Otteita ihmisen päiväkirjasta:

Alfie tykkää makailla kyljessä kiinni, karvainen naama painettuna ihmiskasvoja vasten, kunnes sitä alkaa ahdistaa tilanpuute ja kuumuus. Sylissä se viihtyy aina jonkin aikaa, kunnes se siinäkin huomaa jossakin vaiheessa, että on itse asiassa aika rajoittavaa istuskella sylissä, kun voisi esimerkiksi juosta lattialla lelu suussaan, juosta ihmistä kiinni, juosta ihmistä pakoon tai ylipäänsä vain juosta.

Jos sille sanoo "pusu?" se nuolaisee kielellä kysyjän naamaa, jos kysyjä ei satu olemaan perheen naispuolinen jäsen. Minua se ei juurikaan pussaile vaan jos kysyn antaako se pusun, se tuo naamansa lähelle ja kääntää armollisesti poskensa suukotettavaksi. Perheen miehistö saa osakseen suukkoja, minä saan vain posken. Se on alusta asti ollut näin. Olen huomaavinani käytännössä jonkinasteista syrjintää, mutta olen jo tottunut siihen. Ehkä olen pussaillut sen puuduksiin.
 
Et ota kuvaa, etkä varsinkaan pussaa nyt.



2 kommenttia:

  1. Minä elikkä Ossin emäntä en ole kiljuntaherkkä mutta eipä ole Ossikaan ääniherkkä. Ja minä jätän suosiolla kaikki kauhufilmit katsomatta.. Toivottavasti Alfie on jo toipunut äänikauhistumisesta eikä tarvitse sen pitempiä terapiosessioita:) Meilläkin Ossi säästelee minut pusuilta mutta jakelee pusujaan sitten anteliaasti sekä miehelleni että tytölleni jota nykyisin näkee vain viikonloppuisin. Terveisin Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  2. Mä luulen, että olen katsonut kauhufilmejä yli oman tarpeeni, joten en katso niitä enää. Menee yöunet.

    Hehe, Alfie toipui huutosessiostani (mulla on säikähtäessäni sen verran kova ja korkea kiljunta, että pelästyn sitä omaa ääntäni itsekin :D ) nopeasti, mutta sillä on tiettyjä ääniä joita se ei voi sietää. Säikkykiljunta on kyllä yksi niistä :)

    Pusujen jaossa meitä siis sorsitaan ;)

    VastaaPoista