Otteita mäyräkoiran päiväkirjasta:
Yletyn nuolemaan sieraimiani kielelläni. Olen vakuuttunut, että ihminen on kateellinen tästä(kin) taidostani.
Otteita ihmisen päiväkirjasta:
Onomatopoetiikan lahja ihmiskunnalle: kommunikatiivinen koira jonka verbaliikka hakee vertaistaan ilmeikkyydellään joidenkin kaunopuheisten ihmisvastineidensa keskuudesta. Epämääräistä ulahtelua, tarkoitushakuista komentomurahtelua (tai ainakin sen yritystä, kunnes ihminen torppaa moiset toimet), vinkunalla alkanutta ja piipitykseen päättynyttä äännähtelyä, volinaa ja ulinaa, äänirekisterin alatajuuksilta lähtevää bassomörinää joka kohoaa sointuvaan mezzosopraanoon (tai kuolevaan mullisaukkoon, riippuu katsantokannasta ja omasta huumorista/huumorittomuudesta) ja pehmeitä, sorisevia kurkkuääniä.
Kokopäivätoiminen estraditaiteilija, fakiirikoira, ilmentää saman ääniesityksensä sisällä kaikkea kevyestä närkästymisestä aina räjähtävään iloon.
Oi, korvani.
ps. Vuoden vaihtuminen sujui ongelmitta. Rakettien paukahtelu ja räjähtely ei aiheuttanut mitään mielenkiintoa tai erityistoimenpiteitä, ainoastaan mustan taivaan täyttävät valot hieman hirvittivät. Mutta sisälle tultaessa Uusi Vuosi unohtui saman tien.
 |
| Äänen avaaminen sujuu rutiinilla. Vedän ensin kevyet skaalat, harjoittelen sitten stemmoja itseni kanssa, yhtäaikaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti